Joulu on jo ovella ja kukatkin valmiina. Maaseudun tulevaisuus -lehdestä huomasin muutama päivä sitten artikkelin, jossa puhuttiin joulukukista. Kauppapuutarhaliiton tänä vuonna tekemän tutkimuksen mukaan 80% suomalaisista ostaa joulukukkia. Se on iso prosentti, joten kukat selvästi kuuluvat suomalaiseeen jouluun.
Tuttuja valintoja ovat hyasintit, joulutähdet ja amaryllikset. Niitä löytyy jo omasta kodistakin, mutta mukana on täysiä uutuuksia. Minä, joka luulin jo liki kaikki joulunajan kukkijat tietäväni, sain taas löytää jotain uutta.
Kukkataidetta Floristiikkatalon joulussa
Floristiikkatalon joulussa Piikkiössä pitää vierailla joka vuosi. Tänä vuonna tämä pop-up myymälä oli avoinna 24.11.-21.12. Kolme viikkoa oli aikaa tutustua upeisiin kukkiin ja näyttelyyn, jonka taiteet olivat ammattiopisto Livian floristiopiskeilijoiden toteuttamia. Näyttelystä voi poimia ideoita omiin suunnitelmiin ja ostaa kukkia mukaan, kuten tämä alla punaisin kukin hehkuvan piikkikruunun.
Piikkikruunu kuuluu tyräkkien sukuun ja ennestäänhän kotoa löytyy mm. siemenestä istuttamani nukkatyräkki. Saapa nähdä, kuinka uutuuden kanssa pärjään. Piikkikruunu on viherkasvi, jonka suloiset kukat kukoistavat kauniisti nyt jouluna. Toivottavasti onnistun sen kanssa ja samoin toisen uuden löytöni, sillä leukottikin oli aivan uusi nimi.
Kynttiläilta Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa
Turussa, Ruissalon Kasvitieteellisessä puutarhassa vietettiin kynttiläiltaa 12. joulukuuta. Glögin ja piparien kera oli helppo virittäytyä joulun tunnelmaan. Tropiikkihuoneeseen oli rakennettu viisi metriä korkea joulutähtien pyramidi ja mehikasvien huoneeseen oli rakentunut seimi ja Betlehemin kylä.
On hienoa ihastella runsautta, joka ei koskaan onnistuisi kotona, vaikka kuinka sitä toivoisikin. Kasvihuone on upea ilmestys kaikkina vuodenaikoina.
Joulun alla on käyty ammentamassa voimaa kukista. Tässä vain muutamia kuvia retkistä. Nyt on aika viimeistellä omat kukkaistutukset ja antaa kukkaenergioiden virrata.
Kukkaisaa joulua!

Söpönen piikkikruunu sopii hyvin sammaloituun ruukkuun. Pitää vaan olla tarkkana, ettei kastele liikaa.
Leukotti hehkuu kauniin vihreissä lehdissä. Ehkä ujutan tähän vielä muutamia joulukoristeita pintaan tai ainakin meriheinää.
Ihana kasviryijy. Elämäni ensimmäinen oma kasviryijy näkyy täällä. Uutta suunnitellaan jo.
Jouluruusukin lähti mukaan, mutta erilaisessa asetelmassa.
Jouluruusuja on tullut ostettu viime aikoina joka vuosi. Ne yksilöt, jotka säilyvät hyvin keväälle ovat säiden lämmettyä päätyneet omenapuun varjoon. Siellä ne jatkavat eloaa omaan tahtiinsa. Niiden ruusujen lehtien vihreyttä on kiva ihastella keväällä. En erityisemmin hoida niitä. Olen vaan antanut tilaa jatkaa kasvua omaan tahtiin.
Keltaisia joulutähtiä olen ostanut jo aiemmin. Edustalla leukottia. Pelkkä vihreäkin toimii niin hyvin. Ja huomaa taustan pyöreät renkaat, joihin voi pujotella esim. villalankaa, paperinarua...
Muutamia kuvia Floristiikkatalon joulunäyttelystä.
Kasviryijyyn tulee jouluista pilkettä valoilla.
More is more.
Kynttiläilta Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa
Turussa, Ruissalon Kasvitieteellisessä puutarhassa vietettiin kynttiläiltaa 12. joulukuuta. Glögin ja piparien kera oli helppo virittäytyä joulun tunnelmaan. Tropiikkihuoneeseen oli rakennettu viisi metriä korkea joulutähtien pyramidi ja mehikasvien huoneeseen oli rakentunut seimi ja Betlehemin kylä.
On hienoa ihastella runsautta, joka ei koskaan onnistuisi kotona, vaikka kuinka sitä toivoisikin. Kasvihuone on upea ilmestys kaikkina vuodenaikoina.
Joulutähtipyramidi.
Hyasinttien ihanan voimakas tuoksu tulvii nenään juuri sellaisena, kun sen aina muistaa. Kikkailematta ihana.
Vanha, ruosteinen lyhty muistuttaa: säilytä se vanha ja maalipintansa kadottanut lyhty. Se lienee kauniimpi kuin uskotkaan, kun muistat tarkastella asiaa uusin silmin.
Kymmenien kynttilöiden lautat.
Riekko ja joulun valot.
Vinkkejä puupöllien ja oksien hyötykäyttöön. Mahtavia pihasomisteita.