Yllätysten kulttuuripäivä

Viikonloppu. Aurinko paistoi ihanan lämpimästi, mutta olo oli kehno. Flunssa koitti saada otetta ja veto oli hakusessa, mutta ilman suuria ponnistuksia päivä oli mitä parhain kulttuurille.

Ihmisen näkyvyyden ja näkymättömyyden pohdintaa 

Perheen juniorin kanssa lähdimme etsimään jotain piristävää päivään ja tulihan sitä, vaikka myös pienoisia yllätyksiäkin. Ensimmäiseksi päätin käydä kirjastossa tsekkaamassa, mikä on maaliskuinen tilanne esikoiskirjailija Noora Vallinkosken Perno Mega City -kirjan saatavuudessa. Kuvittelin viime syksynä ilmestyneen kirjan olevan jo suhteellisen helposti saatavilla, mutta vielä mitä! Hakukoneella sain eteeni silkkaa faktaa, joka kertoi, että ennen minua kirjalle on jo 256 varausta. Nopeasti todettuna oli varmaa, ettei ihan heti ruveta kirjaa lukemaan, mutta olihan se sanomattakin selvää, että kiinnostukseni vain kasvoi. Kirjassa Noora palaa oman lapsuutensa maisemiin 1980-luvun turkulaiseen lähiöön, Pernoon. Tarina avautuu niin aidosti, että romaani on jopa joutunut poliisin tutkittavaksi, sillä jotkut pernolaiset ovat tunnistaneet itsensä kirjasta, vaikka kirjailija onkin sanonut, ettei teos kerro todellisista henkilöistä.

Perno Mega City -kirjassa seurataan päähenkilön Hannan kasvutarinaa, jonka elämässä riittää monenlaisia haasteita. On sairautta, kurjuutta, köyhyyttä...mutta silti kaikki ei näyttäydy toivottomana, aina jonkun vaatteet tuoksuvat ihanasti Omo Colorille, penaalissa on hajukumeja, Oiva Toikan linnut istuvat kauniisti hyllyn reunalla ja musiikista lumoutuneena kasetille nauhoitetaan Alphavillea.

Voin jo nyt tuntea, kuinka tämä kirja tulee synnyttämään suuria tunteita, vaikkei paikkaan mitään omakohtaista kokemusta olekaan. Jos muutama kuukausi sitten istuin teatterin penkissä katsomassa lähiömiljööseen keskittyvää Varissuo-näytelmää Turun kaupunginteatterissa, niin tämä kirja lienee mitä loistavin valinta jatkaa sinänsä kiehtovaa lähiöteemaa. Mutta ei aivan vielä. Ihan muutama muu käy romaanin läpi ennen minua. Odottavan aika voi olla pitkä. (Noora Vallinkoski kertoo kirjastaan täällä).

Kirjaston sisäpihalla sijaitsevan Sirius kahvilan suloisessa lämmössä nautimme makoisat lohiateriat ja ihastelimme pieniä yksityiskohtia, kuten seinillä villisti vilistäviä sormikkaita ja lapasia, ikkunalla jämäkästi jököttäviä saappaita ja kukkaruukkua, joka näyttää suunnitellulta, mutta voi yhtä hyvin olla vahinkoteos. Näistä elementeistä ammentaa helposti ideaa myös DIY-ihmisen uusiin suunnitelmiin.

Ensimmäistä kertaa Turun Sibelius-museossa

Alkuvuodesta hankkimani museokortti on helppo menolippu kohteesta toiseen. Tällä kertaa nenä näytti Turun tuomiokirkon suuntaan, sillä siellä sijaitsee myös Sibelius-museo. Museo, jossa en ole koskaan ennen käynyt kunnolla sisällä, mutta ulkopuolella senkin edestä. Nimittäin se hetki keväästä, jolloin lämpöaalto ryöpsähtää ilmoille viileyden jälkeen on alueella satumainen. Väkeä valuu läheltä ja kaukaa katsomaan, kuinka jokivarren lukuisat kirsikkapuut puhkeavat kukkaan. Sibelius-museon rinne hehkuu vaaleanpunaisin kukin ja kaikki haluavat tuon kukikkaan selfien. Se on epätodellisen kaunis hetki keväässä ja vinkiksi, jollet ole koskaan tätä kokenut, se on luultavimmin tarjolla taas toukokuun alkupuolella säiden mukaan.

Veikkaanpa, että Sibelius-museo on yllättävän monelle turkulaiselle vieras, vaikka sijainti onkin melkoisen keskeisellä paikalla ydinkeskustan tuntumassa.

Miksi Sibelius-museo sijaitsee juuri Turussa? Sibelius-museo perustuu Åbo Akademin professori Otto Anderssonin kokoelmiin, joista suuri osa liittyy nimenomaan Jean Sibeliukseen. Sibelius ei ole koskaan asunut Turussa, mutta on antanut luvan museolle käyttää nimeään. Lisää historiaa löytyy täältä.

Me käymme sisään museoon tutustuaksemme mittavaan kokoelmaan historiallisia soittimia, tarjolla on musiikkikulttuuria Suomesta ja maailmalta, sekä Sibeliuksen elämään. Mennyt aika elää vitriineissä. Ennen musiikin kuuntelu vaati hieman vaivaa, mutta nykyään musiikkia tuntuu olevan kaikkialla. Jo kännykät vievät musiikin mukanamme lähes minne vain. Hiljaisuutta voi olla jopa vaikea löytää. Musiikki on elämässämme mukana myös visuaalisesti ja tuttuja musiikkiin liittyviä henkilöitä voi tulla vastaan kahvipaketissa (Jari Sillanpää), maitotölkissä (Sturm und Drang), karkkiaskissa (Elvis)...lähes, missä vain.

Kierroksen päätteeksi on mukava istahtaa museon konserttisaliin. Rauhallinen musiikki ja upeat seinät tarjoilevat sopivan rauhoittumisen hetken kiireen keskelle. 

Pois lähtiessämme katse kiinnittyy myyntipisteen tuotteisiin. Pääsiäisen lähestyessä olisi ollut hauska ostaa värikkäitä rytmimunia, mutta sinne ne kuitenkin jää odottamaan muita muusikoita. Edes Sibeliuksen boolireseptikortti ei lähde matkaan, vaikka keittiötauluna kiva olisikin.

Jano.
On aika poiketa kupposen äärelle.
Samalla huomaan vieraskirjan alla pienen kätkön ja toivotuksen: "Hyvää nojatuolimatkaa löytäjälle!"
Hienoa!
En saanut Perno Mega City -kirjaa lainaan, mutta kohdalleni osui "Happy bookcrossing!". Nyt Marjo Isopahkalan Kumisaapasrakkaus-runoja -kirja vie minut nojatuolimatkalle.



Kulttuuripäivä päättyy Fikaan

Museokierroksen jälkeen on sopiva hetki poiketa kadun toisella puolella sijaitsevaan kahvila Fikaan. Kuppi teetä ja sympatiaa on aina paikallaan ja kyytipojaksi palaset mutakakkua. (Aiempi Fika-postaus).