Oli aika kotoilla - osa 5. Löydä sisäinen taiteilijasi

Tänä kummallisena keväänä alkaa helposti yksi sana tulla vastaan jo liian monessa kohtaa. Välillä onkin hyvä unohtaa ikävien asioiden pohtiminen ja suunnata vaikka uusien harrastusten pariin. Nyt jos koskaan olen monen kuullut tekevän niitä juttuja, joihin ei normaalisti ole löytynyt aikaa tai tarpeeksi mielenkiintoakaan. Minä ajattelin kokeilumielessä heittäytyä hetkeksi kiehtovaan taiteilijaelämään. Se sopii minulle täydellisesti.

Juuri nyt ei ole mitään väliä osaako vai onko vasta harjoittelemassa - uusien asioiden testaaminen ja kokeilu voi yllättäin osoittautua varsin mielenkiintoiseksi. Ehkä siitä herää jopa innostus jatkaa. Minä voin omalta osaltani sanoa, että aina silloin tällöin tulee valtava intohimo värkkäillä tauluja. En murehdi enkä mieti taitoja, homma vaan etenee. Tulee pakonomainen tarve saada nähdä, miltä joku tekniikka ja idea valmiina näyttää. Se on kuin ilmainen ämpäri -jono; sinnikkäästi edetään niin kauan, että oma ämpäri on kädessä. Tässä kohtaa se on taulu, josta on polttava käsitys, mutta lopputulos on kyllä usein ylläri. Joskus sitä on enemmän tyytyväinen joskus vähemmän.

Tällä kertaa kotoilun lomassa oli aika tarttua kaikkiin väreihin, joita kotoa löytyy. Lidlistä ostin paketin eri kokoisia maalauspohjia ja kirpparilta löytyi kauan sitten huippuedullinen Elämänilon ja huumorin kirja. Nippu vanhoja puutarhalehtiä on aina olemassa. Tuumasta toimeen siis.

Tabula rasa

Tyhjä taulu on alku puhtaalta pöydältä. Päässä virtaa ideoiden sekameteliä ja pala palalta ne loksahtavat paikoilleen. Tämä ei ole todellakaan mitään minimalistista toteutusta. Päätin kokeilla kukkanaisen tekemistä sekatekniikalla. Vähän sitä ja vähän tätä pienellä varauksella ettei tule liikaa.

Kevätmuotiin 2020 on listattu, että kukkakuosit jatkavat menestystään. Kuvio muuttuu isommaksi - suuret ja värikkäät kukat kuuluvat ykköstrendeihin, joten tämän taulun voi kai nimetä muotiakin seuraavaksi? Niin ja voihan tästä löytää myös nyt niin muodikasta appelsiinia, kirsikkaa ja sinitarran sinistä. Ja liilaa. Ihan vaan ohimennen mainitakseni; liila väri pihakukissa houkuttelee kuulemma hyönteisiä muita paremmin.

Lidlistä hankittu A2-kokoinen maalauspohja oli lähtökohtana. Taulun pintaan halusin erilaista otetta ja peitin sen vanhan kirjan kellastuneilla sivuilla. Tärkeää oli valita liki 700-sivuisesta kirjasta sivut, joissa oli tauluun paras sanoma. Liimasin kirjan sivut Eri Keeperillä vahvasti paikoilleen ja annoin pohjan kuivua rauhassa.

Kaivoin esiin vanhoja puutarhalehtiä. Kuinka ihmisellä muuten voikin olla niitä niin paljon. Säästövimma iskee aina ja se on hyvä, sillä tietoa ja askarteluaarteita loikoilee sievässä pinossa odottamassa sitä kumman vuoro on astua esiin. Jännää on sekin, kuinka saman lehden voi nähdä eri päivinä niin erilaisin silmin. Leikkasin siis kauniita luontokuvia, kukkia ja perhosia ja HUOM! kynsisaksilla! Ja niillä juurikin siksi että saisin reunoista mahdollisimman tarkat ja yksityiskohtaiset. Toki mahtuihan mukaan yksi enkelikin. Suojelusenkelit on piilotettu rakennusvaiheissa kotitalon seinien sisään, mutta sopiihan tuo istumaan myös tauluun olkapäälle. Pakko sanoa, että on muuten melkoista piperrystä leikata kuvia kynsisaksilla. Se ei todellakaan ole nopeaa puuhaa vaan pikkutarkkaa hommaa. Aikaa menee, mutta aikaahan on ja innostusta kokeilla.

Sommittelin leikattuja kukkia tauluun. Kukista tulisi hiukset ja kaulakoru. Siinä ne sai pyöriä mukana matkassa kun aloin hahmotella kasvoja teinivuosien piirustustyylillä, joka tarkoittaa sitä, että silmäripset ovat aina todella pitkät, kulmakarvat voimakkaat ja silmien väri, se on useimmiten vihreä. Piirsin ja väritin kasvonpiirteet. Piirtämiseen käytin lyijykynää, tusseja, akryylivärejä, vesivärejä ja puuvärejä. Kun kasvonpiirteet alkoivat olla valmiita ryhdyin kukkien liimaamiseen. Viimeinen silaus työlle tuli spraymaaleista - sinivihreää, beigeä, mustaa ja kultaa. Metallisena hohtava pinta on vaihteeksi kiva. Näillä väreillä sumuttelin koko työn yli.

Taulu on vielä pieniä piperryksiä vajaa valmis...perhosille pitää saada tuntosarvet ja taulusta uupuu signeeraus. Se kuulostaa niin taiteelliselta ilmaisulta, mutta miksipä ei olisi hyvä tuntea hetken olevansa oikea taidemaalari.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan maalausta ja piirtämistä koronakevään puuhasteluina!