Jouluksi pitää vuosittain saada aina uusia villityksiä. Yksi tämän joulun varma suosikki on "tonttuovi".
Sana aukeaa kuulijalle heti. Se ei paljon selittelyjä kaipaa. Onhan selvää, että tonttuovesta kulkee tonttu, tuo pieni ja rakastettu joulun hahmo. Tonttuovi on talonsa ja tekijänsä näköinen. Siinä voi mielikuvitus ja luovuus paiskata innolla kättä.
Tonttuovi asetetaan sopivaan ja mieluusti näkyvään paikkaan kodissa. Se tervehtii iloisesti tulijaa, niin oman talon väkeä kuin vieraita. Ovi käy varmasti silmään ja siitä syntyy iloinen keskustelu. On lähes takuuvarmaa, että tonttuovi saa yhden jos toisenkin tekemään aiheesta oman toteutuksensa. Minä en ole vielä nähnyt livenä muiden toteutuksia, mutta tiedän näiden ilmestyvän kohdalleni hetkenä minä hyvänsä. Meidän talossa on nyt oma. Tonttuovi.
Tämä voi siis olla pientä puuhastelua tai suurempaa DIY-luomusta vaivannäöllä, yksin tai perheen kanssa. Jokainen valitsee oman tapansa. Kaupoissa myydään myös valmiita tonttuovia, joita voi tuunailla mieleisikseen.
Miten syntyi meidän tonttuovi?
Helposti DIY-prokkiksista innostuvana piti omakin tonttuovi toteuttaa. Meillä tonttuovi on tehty itse otetusta digikuvasta (ovesta, joka löytyy oikeasti Pollin Pihasta. Taivassalossa, Pollin Pihassa näistä ovista mennään rengin tupaan. Pollin Pihasta olen kirjoittanut tässä). Oveni on 18,5 cm leveä ja 17 cm korkea. Tulostettu ovi on liimattu kevyelle aaltopahville, jotta paperin läpi pintaan saadaan pystysuunnassa tuntuvaa elävyyttä. Ovi tulee juuri sopivasti seinästä ulos, jolloin syntyy sopivasti kolmiulotteisuutta. Tontun postilaatikko on askarreltu tavallisesta tulitikkuaskista. Molemmat on helppo kiinnittää sinitarralla (joka on nimestään huolimatta valkoista) puuseinään.
Tältä tämä kokonaisuus näyttää. Oven edustalla on matkamuistokiviä. Kaikki eivät menneetkään tauluun.
Eteisen seinästä löytyi oikein sopiva paikka tontun kodin sisäänkäynnin luomiselle ja siinähän se on nyt myös ensimmäisenä sisääntulijan katseen kohteena.
Luuta on koottu rautalangasta, ohuista pensaan oksista ja diffuuserin puutikusta. Postilaatikko syntyi tulitikkuaskista.
Tulitikkuaski on vuosien varrella ollut todellinen suosikki askarteluissa. Mielestäni postilaatikkonakin varsin uskottava.
Tervetuloa joulu. Tervetuloa kotiin - tonttu!

Alkuun on luonnikasta laittaa kuva lopputuloksesta. Kuva tonttuovesta ja maitopurkki vierelle. Se antaa selvän käsityksen oven koosta.
Helposti DIY-prokkiksista innostuvana piti omakin tonttuovi toteuttaa. Meillä tonttuovi on tehty itse otetusta digikuvasta (ovesta, joka löytyy oikeasti Pollin Pihasta. Taivassalossa, Pollin Pihassa näistä ovista mennään rengin tupaan. Pollin Pihasta olen kirjoittanut tässä). Oveni on 18,5 cm leveä ja 17 cm korkea. Tulostettu ovi on liimattu kevyelle aaltopahville, jotta paperin läpi pintaan saadaan pystysuunnassa tuntuvaa elävyyttä. Ovi tulee juuri sopivasti seinästä ulos, jolloin syntyy sopivasti kolmiulotteisuutta. Tontun postilaatikko on askarreltu tavallisesta tulitikkuaskista. Molemmat on helppo kiinnittää sinitarralla (joka on nimestään huolimatta valkoista) puuseinään.
Tältä tämä kokonaisuus näyttää. Oven edustalla on matkamuistokiviä. Kaikki eivät menneetkään tauluun.
Eteisen seinästä löytyi oikein sopiva paikka tontun kodin sisäänkäynnin luomiselle ja siinähän se on nyt myös ensimmäisenä sisääntulijan katseen kohteena.
Luuta on koottu rautalangasta, ohuista pensaan oksista ja diffuuserin puutikusta. Postilaatikko syntyi tulitikkuaskista.
Tulitikkuaski on vuosien varrella ollut todellinen suosikki askarteluissa. Mielestäni postilaatikkonakin varsin uskottava.
Tänne voi sitten tipauttaa vaikka kirjeen joulupukille - perille löytää.
Tervetuloa joulu. Tervetuloa kotiin - tonttu!
- Joko sinä olet innostunut tästä?
- Millainen tonttuovi sinulla on?