Quantcast
Channel: Oli aika
Viewing all articles
Browse latest Browse all 268

Pim-pom...joulu on jo ovella!

$
0
0

Kyllä se alkaa totta olla, että joulu on ovella tai ainakin valmistaudun siihen jo. En toki korjaamalla ovikelloa. Se on ollut rikki liki ikuisuuden, joten olkoon yhä. Mintunvihreitä unelmia -blogin Saaralta sain loistavan vinkin ettei se maailmaa kaada, jos ovikello ei toimi. Ajoissa tein kuitenkin ovitaulun jotta joulupukki tietää huutaa ovelle tullessaan: PIM-POM!

Kirpparilta löysin mitä suloisimmat säänkestävät kehykset joten nyt on taulu joulupukkia varten kunnossa ja paikoillaan. Ja tässä samalla voin esitellä yhden DIY-lahjan, jonka toimivuudesta en tiedä mitään, sillä tämä on todellinen demoversio ja ensi kevät näyttää toimiiko tämä vai ei.

DIY-joululahja paperista ja siemenistä

Hain varastosta ulkona talvikoristeina roikkuneet piparkakkumuotit. Tarkoituksena oli tehdä paperisia sydämiä ja tähtiä, joiden sisään piiloutuu uusien kasvien alkuja tai ainakin toiveita niistä. 

Paperimassaa olisi voinut ostaa valmiina jauheena, mutta päätin kokeilla onneani sanomalehteä silppuamalla. Sekoitin silpun veteen ja tein massasta mahdollisimman sekaista mössöä. Levitin pöydälle voipaperilla päällystetyt uunipellit ja asetin piparkakkumuotit niille. Hyvin sekoittuneen silppuvesiyhdistelmän painelin piukkaan muotteihin. Päälle ripottelin kultasateen ja samettikukkien siemeniä (mukaan saattoi sujahtaa yllärinä jotain marjojenkin siemeniä). Pellit jätin aurinkoon kuivumaan ja nopeutin kuivumista hiustenkuivaajalla jottei siemenet ala itää ennen aikojaan. Kuvioista olisi tosin voinut tehdä littuskaisempia sillä kuivatus vei melkoisesti aikaa.

No nyt on siemensydämiä ja tähtiä. Käärin ne sellofaaniin ja annan lahjoiksi. Ensimmäinen menee syntymäpäivälahjaksi. Ensi keväänä ne voi istuttaa ulos tuoreeseen, sopivan kosteaan multaan, hoitaa ja jäädä odottamaan, alkaako itämistä tapahtua. Sen ainakin voin sanoa, että itse siemenestä kasvatetut samettikukat ovat pihastajan valtaisa ilo ja kultasadekin on jännä puu, sillä se tosiaan voi itää hyvin helposti ja kasvaa isoksi puuksi huomaamatta. Meidän kotipihalla kultasateita pökkää siellä täällä. Suurin emopuun siemenestä kasvanut puu alkaa olla reilusti yli 2 metriä.

Nyt odotetaan joulua ja hetkiä, jolloin voin paperikuvoita lahjoittaa eteenpäin. Nämä kulkevat sujuvasti myös kirjekuoressa sillä kuviot ovat keveitä. Keväällä saamme nähdä, kuka tulee onnistumaan tässä kasvatuksessa.

Ihan vaan ohimennen kysyen - haluaisitko sinä tällaisen kasvatuskokeilun tehdä?


Dymotekstillä kirjoitettu viesti on selkeä. Lyhyt ja ytimekäs. Joulupukki ja tontut tietävät kuinka toimia.



DIY-lahjoja tehdessäni sain yllättävää seuraa. Kettu jolkotti pajan ovelle muina kettuina.


Paperimassaa painetaan tiiviisti muotin sisään.


Lopuksi pintaan erilaisia siemeniä odottamaan uutta kevättä, uutta mahdollisuutta, kasvun ihmettä.



Pieniä ja suurempia unelmia - Kun kuvion piilottaa multaan voi kesän mittaan odottaa yllätyksellisiä kasveja, jos idea toimii :) Ainakin tässä on paljon sydämellisiä ajatuksia.

Viewing all articles
Browse latest Browse all 268

Trending Articles