Karavaanarielämää ja punaisia aittoja

Monen monta vuotta on kulunut siitä, kun viimeksi olen lomaillut kiertäen karavaanarina Suomessa paikasta toiseen. Tuolloin muistin hyvin eri paikkojen nimet, niiden kuuluisat nähtävyydet, kauneimmat rannat ja parhaimmat makuelämykset. Muistelenkin usein lämmöllä niitä kokemuksia, mutta joku kumma jahkailu on saanut aikaan sen ettei reissuun vaan ole lähdetty uudelleen. Tänä vuonna, kun käperryttiin yhtäkkiä pienempiin ympyröihin, sai tämä loputon jahkailu vihdoinkin jäädä. Otimme perheen kanssa lainaan matkailuauton ja syyslomalla vapauduimme kahleista. 

Mutta miksi kirjoitan tätä juuri nyt. Siksi, että matkailuauton mukanaan tuoma vapaus on ollut täydellistä parhautta ja suositeltavaa matkailua erityisesti näinä poikkeuksellisina aikoina. Reissukasseja tuli tosin pakattua mukaan muutama liikaa ja alussa ahtaus tuntui yllättävän, mutta nopeasti kaikkeen kuitenkin tottui ja oli aika löytää uudelleen kaikki se, joka ennen oli niin tuttua.

Luonnossa liikkuminen on viime kuukaudet ollut yhä arvokkaampaa ja välillä on ollut paikallaan vaihtaa maisemaa. Ilo on mennä porukalla sinne, minne jo pitkään on haikaillut. Tällä kertaa matkailuauton nokka suuntasi Porvooseen. Ja kyllä - on helppo nyökyttää sille ajatukselle, että Vanha Porvoo on matkailijoiden suosiossa. Minun sydämeni on sykkinyt jo kauan kaupungille ja erityisesti sen mainoskuvista tutuille vanhoille taloille ja punaisille ranta-aitoille. Historiallisen upea ja satumaisen kaunis vanha kaupunki on vetovoimainen - vietät siellä pidemmän aikaa tai vain hetken. Lokakuussa me lukeuduimme jälkimmäisiin.

Eräänä kauniina lokakuun iltapäivänä poikkesimme porukalla aistimaan Porvoon tunnelmaa - uteliaina ihailimme näyteikkunoita, tutkimme hurmaavia putiikkeja ja poimimme muutamia löytöjä jouluunkin. Jätimme auton reilusti kauemmas ja kun saavuimme kävellen vanhaan kaupunkiin piti oikein hieraista silmiään. Auringonpaiste valaisi erikoisesti koko mäkinäkymän ja ytimessä sijaitseva tuomiokirkko hohti liki valkoisena kaikkein ylimpänä. Täydellinen näkymä. Samalla se sellainen DIY-kangastaulujen tekijöille tuttu Vallilan Porvoo-kangas alkoi mielikuvituksen voimalla hauskasti piirtyä eloon silmieni edessä. Lokakuussa ei kaduilla väkeä ollut tungokseen asti paremminkin päinvastoin joten saimme kulkea reiluin turvavälein Jokikatua ja Välikatua ristiin rastiin. Jokirannan punamultamaalilla maalatut aitat olivat kohdelistani ykkösiä ja siihen jäin mielessäni pohtimaan vanhaa aikaa ja elämää jokivarressa. Brunbergin suklaamyymälään oli kuitenkin ehdittävä ja joulukoristekaupoille. Tämä postaus on lyhyt oodi kauniille kaupungille ja muutama kuva sitä säestämään. Nyt on vanhassa kaupungissa jo jouluvalot syttyneet ja tunnelmaa yhä enemmän.

Tämä on se kohta, joka muistutti minua Vallilan kankaista. Maisemakankaat ovat löytäneet tiensä monien kotien seinille, lukuisiin erilaisiin DIY-prokkiksiin. Kurkkaa yhtä niistä tästä.

Raatihuoneen rakennus on valmistunut v. 1764 ja on siten yksi Suomen vanhimpia raatihuoneita. Nykyisin siinä toimii museo.

Raatihuoneen tori on Vanhan Porvoon sydän, mutta juuri meidän vierailupäivänämme se ei sykkinyt vilkkaasti. Tulimme hieman myöhään kaupunkiin ja paikat olivat menossa kiinni. Tunnelma oli kuitenkin mitä makein sillä olihan sitä juuri poikettu Brunbergin myymälässä. Ostin kassillisen herkkuja jouluun, jotta joulupöydässäkin voi muistella tätä vierailua. Pakko tunnustaa, etten muistanut millään suukkoboxin päälikannen kuvaa tällaiseksi. Nyt sekin kuva aukeaa ihan uudella tavalla.

Kirkon läheisyydessä huomasin eräässä portissa kauniin kranssin. Ajattelin kokeilla vastaavaa joskus itsekin. Kun pääsin kotiin ja lähdin keräämään marjoja ne olikin jo liian pehmeitä tähän hommaan. Oli aika -instan puolella esillä, kuinka ruusumarjaoksa pääsi kuitenkin kotona esiin.

Aivan pakko oli kävellä mukulakivillä päällystettyä katua pisin Tuomiokirkon kauneutta ihastelemaan myös lähempää. Ensimmäinen kirkko on tälle paikalle rakennettu 1200-1300-luvun taitteessa. Kirkko joutui kuitenkin usein ryöstöjen ja tuhon kohteeksi. Nykyinen kirkko on valmistunut 1450-luvulla. Voin vaan kuvitella, kuinka moni haluaa valita tämän hääkirkokseen.