Kesävinkkejä! Vierailu Mathildedalin satumaassa

Joskus sitä etsii ihan tietoisesti jotain, mutta joskus löytää ihan etsimättään. Näin kävi minullekin viime vuoden lopulla.

Olin kuullut Mathildedalin kylästä,olin kuullut Teijosta, mutta jotenkin ne olivat vain nimiä, kunnes menin ensimmäistä kertaa paikan päälle jouluaikaan viime vuonna. Sydän jäi sinne.

Tavallaan ei ollut mitään suuria odotuksia, mutta sain kuitenkin yllättyä, miten upeat paikat olikaan jääneet aiemmin tutustumatta. "Elävät ruukkikylät Teijon kansallispuiston kainalossa" on jotenkin niin satumaisen kaunis ilmaus. Talvinen matka halki lumisten maisemien on omaa luokkaansa, mutta niin on kesäkin. Kesällä kaikki avautuu silmien eteen niin toisin. Koitinkin katsoa ihan erilaisia juttuja kuin talvella huomioin. Juuri nyt koko ympäristö on puhjennut täyteen kukkaan. Ja jälleen kerran olen saanut todeta, että luonto voi lumota ilman mitään kikkailuja.

Mathildedalissa vallitsee erittäin onnistuneesti kiireetön ilmapiiri. Tänä vuonna olen saanut monen ihmisen kiinnostumaan paikasta, kun olen kuvaillut kokemaani. Tarinani on yksinkertaisesti oodi kylälle, joka yht'aikaa sykkii elävänä ja toisaalta tarjoaa rauhaa.

Ihmiset vaikuttavat rennoilta ja mukavilta. Täällä tuntuu olevan yhteen hiileen puhaltamisen meininki. Stressi ja kiire eivät kuulu lainkaan tähän kylään. Enkä edes tiedä, milloin viimeksi pelkkä ympäristö oli huokunut niin taianomaista voimaa. Jos harteilla on hitunenkin murheita ja huolia, on varmaa että täällä ne karisee taivaan tuuliin. Millaista siis olisikaan asua täällä, paikassa, jossa vallitsee niin rauhoittava atmosfääri. Saisi sanoa heipat sanoille "kiire, asap, heti, nyt, eilen valmis"...on siis helppo ymmärtää, miksi haluaisi asumaan juuri tänne. Täällä olisi ihan mahtavaa hurautella polkupyörällä kylänraitilla. Sillä pyöräily on yksi vapauttavimmista liikkumisen muodoista.

Kylä sijaitsee Matildanjärven ja meren äärellä. Luonto, kauniit puut, kapeat tiet, historia, vanhat esineet, putiikit ja elämykset ovat ainutlaatuisia.

Jotenkin hurmioituneena kaikesta kokemastani ja näkemästäni leikittelin kuvilla, yhdistelin ja ihmettelin.



















Askeleet lähtevät eteenpäin.

En oikein tiedä, mihin edellinen satu loppuu ja mistä uusi alkaa, mutta tarkoituksemme onkin vaan kulkea päämäärättömästi eteenpäin. Täällä ei kaiken todellakaan tarvitse olla niin suunniteltua, sillä ihmeteltävää riittää joka mutkan takana.


Keskustan kyläravintola Terho, jota kuulin kutsuttavan "yhteiseksi olohuoneeksi". Sellainen se toki olikin. Ihana olohuone, jonka yhdeltä sivulta oli uloskäynti sisäpihalle. Rappuja pisin pääsi myös yläkerran mielenkiintoiseen kauppaan. Portaikossa ehdin taas päästää sen tutun huokaukseni ;"täällä olisi ihana asua!".




Ja mitä siihen yhteiseen olohuoneeseen tulee, niin katso nyt tätäkin kuvaa. Olkkari mikä olkkari ja niin kutsuva. Kyllä tänne tulee mieluusti aikaansa viettämään, juttelmaan ja kuuntelemaan keikkaa.






Tämä on muuten vallan mainio tapa hyödyntää vanhat, parittomat kahvikupit: tehdä niistä pieniä asetelmia. Miten hienoa onkaan tehdä tällaiset esim. juhliin, jokaiseen pöytään omansa. Siitäkin avautuu nopeasti keskustelu ventovieraidenkin kanssa.









Tältä reissulta piirtyi verkkokalvolle kauniita tuokiokuvia, mutta tulipahan myös ostettua jotakin. Kauan olen niistä haaveillut ja nyt ne suorastaan iskivät silmään suloisessa pikkupuodissa - vanhanajan pyykkipojat - gammaldags klädnypor. Ylen sivuilta bongasin niihin myös DIY-ohjeet, mutta tällä kertaa en käy itse tekemään, vaan kannatan toisen tekemää käsityötä.

Niin, se toinen matkamuisto löytyykin sitten Oli aika -blogin instan puolelta: oliaika_blogi


Vanha ja ruosteinen patjan jousiverkko tarjoaa raamit päivän tuliaisille, alpakkakortille ja Mathildedalin ja Teijo esitteille ja kartoille.



Tänä kesänä Mathildedalista tuntuu tulleen entistä puhutumpi ja kehutumpi alue, vai onko se vaan sitä, että kun kylästä on tullut itselle tutumpi - silmä ja korva erottaa herkemmin kaikki jutut.