Oli aika

Nyt suunta Tampereelle!

Vapriikissa esillä kesän kiehtovin näyttely
Marilyn - Nainen roolien takana

Voi, miten muistan varhaisilta teinivuosilta ihailleeni Marilynia. Sitä kiehtovaa mielikuvaa - filmitähteyttä, leffarooleja, malliuraa, glamouria, puhetyyliä, tunnistettavaa kävelytyyliä, kauneutta, vaaleita hiuksia, täydellistä hymyä, kuuluisaa katsetta, taidokasta meikkiä, virheetöntä hammasriviä...hän oli nainen, joka onnistui kaikissa kuvissa. Enkä muuten ole vielä tänäkään päivänä nähnyt hänestä epäonnistunutta kuvaa.

Heti aluksi on sanottava; tämä postaus on täysin omakohtainen näkemys siitä, kuinka upea näyttely Tampereelle on saatu. Ei siis mikään mainos.

Teininä oli jotenkin niin luonnikasta "fanittaa", vaikken mikään kova fanittaja ollutkaan. Amerikkalaisten elokuvien näyttelijät olivat niitä kohteita omalla kohdallani. Marilyn taisi edustaa nuorelle minälleni sellaista erikoisen kiehtovaa epätodellisuutta. Piirtelin mm. Marilynin kuvia aikana, jolloin treenailin ihmisten piirtämistä lyijykynällä. Porukalla kerättiin seinille kuvia ja erityisen suosittua kavereiden kanssa oli virittää seinään jättimäisen suuri pahvilevy lattiasta katoon, joka tapetoitiin pienillä kuvilla niin täyteen, ettei pohjaväriä erottanut. Kuvaseinä oli valmiina sisustuksen merkittävä yksityiskohta, todellinen DIY-taulu.

Marilyn Monroe oli legenda, jonka kaikki tiesivät, mutta huomattavasti vähemmän oli niitä, jotka todella tunsivat hänet. Nainen rakensi itse oman imagonsa varsin määrätietoisesti, palavalla intohimolla ja keinoja kaihtamatta, mutta samalla siitä syntyi hänen elämänsä vaikein rooli. Ihmeteltävä on, miten joku osasikaan jo 1950-luvulla luoda itsestään sellaisen ihaillun tuotteen, jota miehet jumaloivat ja naiset jäljittelevät!

Todellinen tähteys määritellään alkaneen vuonna 1953 Niagara-leffan myötä. Samana vuonna ilmestyneet Kuinka miljonääri naidaan ja Herrat pitävät vaaleaveriköistä olivat menestyksiä, mutta loivat vahvasti jonkimoista "tyhmän blondin" -kuvaa. Näyttely valottaa, ettei se kuitenkaan ollut todellisuutta, sillä roolien takana Marilyn kehitti itse omaa uraansa ja teki myös itse sopimuksensa. Harva edes tietää, että tähdellä oli myös oma tuotantoyhtiö.

Tämä kaikki herättää suunnatonta uteliaisuutta, miten joku on pystynyt tähän kaikkeen. Onneksi tänä vuonna moniin kysymyksiin saa vastauksia Tampereella. Vapriikissa on esillä laaja näyttely, jossa on esillä n. 300 Marilynille kuulunutta henkilökohtaista esinettä - suurien seinäkuvien rajaamassa tilassa on vitriinien täydeltä lukuisia valokuvia, vaatteita, kenkiä, asusteita, kauneudenhoitotuotteita, käsikirjoituksia, faniposteja, laskuja, kodin esineistöä...nykyisin valtaosan näistä omistaa saksalainen Marilyn-keräilijä Ted Stampfer, joka toimii myös näyttelyn kuraattorina. Häntä on siis kiittäminen, että tähden tavaroita on tallessa yhdessä kokoelmassa ja kaikkien nähtävillä Vapriikissa, kauniissa maisemassa Tammerkosken rannalla. Tämä ainutlaatuinen kokoelma täyttää nimittäin jo taidenäyttelynkin määritteet. Esineistölle voinee helposti asettaa määritelmän "mittaamattoman arvokas". Esillepano on niin taidokas, että välillä unohtaa, missä oikein onkaan. Tällainen tilaisuus ei välttämättä toistu, joten kannattaa mennä katsomaan!

Ja jollet ole koskaan ollut Vapriikissa, niin sanottakoot, että sekin on jo nähtävyys. Ja tarjolla vielä monta näyttelyä samaan aikaan, samalla sisäänpääsymaksulla. Kävin lunttaamassa Vapriikin sivuilta, että juuri nyt heillä on 9 pysyvää näyttelyä ja 6 vaihtuvaa, joten tässä rakennuksessa hurahtaa päivä äkkiä, kun saman katon alta löytyy jokaiselle jotakin - pääsee vielä nauttimaan ravintolan antimista ja shoppaamaan myymälästä jotain mukavaa eli täydellistä ajanvietettä esim. sadepäivään. Aivan loistava vinkki lomalaisille! Lähtisin heti uudestaan eli sekin kertoo jo jotain.

Ihana leffajulisteseinä sopisi kotiinkin - 1950-lukua parhaimmillaan.

Vapriikin aulassa on esillä vanhoja leffajulisteita, jollaisia muistan olleen aikanaan omankin huoneen seinällä. Nämä hauskan värikkään aikansa poster-helmet ovat sisustuksessa edelleen suosittuja tauluja. Tämä ylläoleva kuva sai muuten heti googlaamaan, missä myydään vanhoja leffajulisteita ja mitä verkkokaupat tarjoavat Marilynistä.

Marilynin tähti. Punainen matto. Hollywood kutsuu.

Ensimmäisenä oven edessä jättimäinen Marilyn-valotaulu.
- Enjoy!

I'm not interested in money,

I just want to be wonderful.

Vanhoja mustavalkokuvia Marilynistä.

Marilynin piirustuksia, hattumuotia.

Marilynin tavarat koottiin talteen tähden kuoleman jälkeen ja testamentin mukaan ne luovutettiin Marilynin näyttelijäopettajlle - liki 40 vuotta myöhemmin laatikot avattiin ja legendaarisen tähden jäämistö myytiin maailman tunnetuimmissa huutokaupoissa. Tässä pari kuvaa kauneudenhoidon tuotteista.

Oi vau, mitkä paplarit.

Vanhoja leffanauhoja, hienoja aarteita.

Kuvia, papereita, lukuisia tarinoita vitriinien suojissa.

Marilynille saapuneiden fanikirjeiden kuoria vuodelta 1954. Kirjeet on lähetetty osoitteeseen: Marilyn Monroe, 20th Century Fox, Los Angeles

Marilyn rakasti fanejaan ja piti menestystään näiden ansiona. Kuvassa tähti saamiensa ihailijapostien kanssa vuonna 1952. Ihailijapostia ropisi tuolloin 2000-3000 kirjeen viikkovauhdilla. Se on käsittämättömän paljon ja kertoo omaa tarinaa tähden suosiosta.

Vanhat, Kuinka miljonääri naidaan -elokuvan, puvun kaavat on kerätty hienosti tauluksi.

Marilyniä seuranneet tietävät; Tuttua tutummat ruutuhousut.

I have too many fantasies

to be a housewife.

Marilynin kuuluisa yöppäri Chanel No. 5. Jälleen herää se innostus - ensi kerralla taidan ostaa itsellekin tuon kuuluisan yöppärin.

What do I wear in bed?

Why?

Chanel No. 5, of course.

Sex is part of nature.

I go along with nature.

Marilyn oli aikansa rohkea ja vapautunut edelläkävijä. Tässä se kuuluisa Kesäleski-elokuvan kohtaus metron ilmastointiaukolta. Kuvan vaaleasta puvusta on maksettu huutokaupassa myöhemmin jopa 5,5 miljoonaa dollaria.

<3 The happiest time of my life is now <3

Kuuleman mukaan kuukausi ennen häitä Arthur Miller kirjoitti Marilynille:

- "Kultaseni, istun täällä ja sydämeni pursuaa rakkautta sinua kohtaan"

Näyttelyn seinällä on iso kuva tähden päivyristä. Aukeamalla pääsee arvailemaan tähden elämää ja katsomaan käsialaa. Mitähän se voisi paljastaa?

Yksi näyttelyn odotetuimpia asuja: Tässä on se kuuluisa "Happy Birthday, Mr President" -puku.

Näyttelyssä on esillä Marilynin viimeinen leposija. Tässä kohtaa tunnelma vetää väkisinkin hiljaiseksi. Paikka näyttää niin aidolta, että ihokarvat nousee pystyyn. Taidokas toteutus. Edessä loistaa hehkuvan punaisina 20 näyttävää ruusua.

Kuuleman mukaan Marilynin toinen aviomies (ja myöhemmin luottohenkilö) Joe DiMaggio oli sopinut Marilynin kanssa seuraavaa; jos Marilyn kuolisi ennen Joeta niin mies toimittaa Marilynin haudalle aina tuoreita kukkia. Sopimus piti. Joe vei 20 vuoden ajan joka viikko haudalle punaisia ruusuja. Ruusut ovat haudalla myös Vapriikissa.

Hollywood is a place where they'll pay you

a thousand dollars for a kiss

and fifty cents for your soul.

Prinssi ja revyytyttö -elokuvan kuvausasuja vuodelta 1956.

MARILYN - NAINEN ROOLIEN TAKANA-näyttely

Tampereen Vapriikissa 8.6 - 2.12.2018

Mystistä live-kuvaa verhon takaa.

Näyttelyn loppumetreillä on live-kuvaa Marilynistä...esillä tuo tuttu hymy, lumoava katse, glamouria, säihkettä, seksikkyyttä, enkelimäisyyttä, jotain haurasta ja haavoittuvaa...näyttely on antanut paljon. Hengästyttävää.

Katson elokuvaa verhon takaa.

mieleen hiipii tunne,

että salaperäisyyden verho

on yhä vedetty menneisyyden ylle.

On asioita,

joihin ei koskaan saa vastauksia,

silti näyttely antaa enemmän

kuin uskalsi edes toivoa.

Vapriikin myymälässä korvissa soi "Diamonds are a girl's best friend!".

Modo Mion korut lennättävät ajatukset 1950-luvulle. Ajan nostalgia ja ilmapiiri on aistittavissa kauniista tuotepakkauksista. Näitähän on suorastaan vaikea vastustaa. Ja miksi pitäisi? Mukaan lähtee riippuvat korvikset ja soikea kaulakoru.

P.S Marilyn myytin ympärille on luvassa lisää uusia mielenkiintoisia näkemyksiä, kun Anna Eriksson tuo syyskuussa 2018 ensi-iltaan oman kokeellisen elokuvansa M.

Usein kuulee rinnastuksia; "Oletko sinä kissa- vai koiraihmisiä?"
Mietin vastausta, miten se oikein määrittyy. Miksi kissa ja koira asetellaan helposti eri puolille?

Omassa elämässäni minulla on ollut lukuisia lemmikkejä. Mutta - ihka ensimmäinen niistä oli kissa. Harmaa. Oman pentueensa "ruma ankanpoikanen". Vanhempien perhetuttavan kaunis valkoinen kissa sai monta pentua, jotka lähes kaikki olivat emonsa kaltaisia, paitsi yksi. Se oli ruman harmaa. Sain valita, mistä kissasta tulee meille uusi perheenjäsen ja sehän oli ennalta arvattavissa. Valitsin juurikin sen erilaisen. Murusta tuli nimestä mukainen.

Myöhemmin lapsuuskodissa perheeseen tuli koira ja aikanaan yksi hänen pennuistaan jäi meille, kun muut matkasivat uusiin koteihinsa. Kasvatimme penturumban ohessa samalla myös yhden suloisen welshin corgi -rotuisen pennun, jonka emo kuoli keisarileikkaukseen. Otto-poika oli pentueessa kuin olisi syntynyt siihen.

Näin aikuisiällä on perheessämme niinikään koira. Suunnitelmissa toinen. Mutta ajatuksissa myös jospa uusi lemmikki olisikin kissa!

Ihan parasta tällaisiin arvuuttelutilanteisiin on lähteä tekemään tuttavuutta eläinten kanssa. Oppia eläimiltä ja makustella yhteiseloa.

Kissojen luona kuohuviinillä ja Purnauskis-platella

Olin kuullut Tampereella sijaitsevasta kissakahvila Purnauskiksesta. Se kuulosti pitkään niin kiehtovalta, että halusin sinne ehdottomasti. Kun vihdoin päätimme perheen kesken lähteä tutustumaan paikkaan, en ensihätiin edes tajunnut tehdä pöytävarausta. Eihän sinne nyt noin vain mennä. Mutta, tällä kertaa mentiin. Sattui onneksi olemaan vapaata. Sisäänpääsymaksu on 5 euroa per nenä.

Tampereen Aaltosenkadulla sijaitseva Purnauskis on kissojen koti, jonne ihmiset tulevat vieraiksi kissojen ehdoilla. Kissat ovat saapuneet kahvilaan eri teitä, monia värikkäitä taustoja omaten. Täällä kahvilassa niille tarjotaan turvallinen ja onnellinen elämä.

Koska kahvila on suosittu tarkoittaa se samalla, että ihmisvilinää ja asiakasvirtaa riittää. Tästä syystä pitääkin käyttäytyä rauhallisesti, ettei kissoilla mene kupit nuirin. Kissat saattavatkin välillä ottaa pientä etäisyyttä ja pompata loikoilemaan jonnekin suojaisaan paikkaan, korkealle ja piiloon, jonne ei ihmiset ylety. Vierailu etenee kissojen ehdoilla.

Tämän hetken kissakahvilan asukkeja on esitelty kahvilan sivuilla. Mutta myös näyttävin tauluin kahvilan seinällä.

Tähän näkyyn on helppo tykästyä. Seinällä on asukkaiden kuvataulut, korkeuksissa "päikkärihyllyt" ja miten ihanat nojatuolit! Nämä rokokoo-linjaiset tuolit ovat hiljalleen kärkkymässä tilaa oman kodin sisustukseen.

Lumi ei välttämättä kaivannut ylimääräisiä käsiä kutittelemaan, mutta ruokapöytien jemmakipoissa olleet pienet makupalat kelpasivat kyllä.

Kahvilassa on myynnissä myös erilaista kissatavaraa.

Väsynyttä porukkaa.

Paikka pursuilee pieniä ja suuria yksityiskohtia kissoista.

Ja täälläkin - nukutaan!

Ruokalistalta uusia makuja

Alkuun pöytään tarjoillaan kahvikupissa popcornia ja herneitä. Hauska näky.

Pääruuaksi valitsin Purnauskis-platen, jossa on naposteluhengessä kaikenlaista mielenkiintoista ja jännästi maustettua.

Siinä ruokailun lomassa alkoi porukat heräillä katonrajapäikkäreiltä ja olivat valmiina leikkiin.

...ja hetkessä simahdettiin taas jalkalistaa vasten...

Sun kengät vai mun kengät?

Tässä kahvilassa ei kuljeta kengät jalassa vaan ne jätetään ulko-oven läheisyyteen saavuttaessa. Niin ja sisäänkin tullaan koputtamalla. Henkilökunta tulee avaamaan oven ja päästää sisään.

Kenkiä moneen lähtöön. Nämäkin on nyt niin kahvilan henkiset, että kuinka voikin.

...ja kissatavaraa voi ihailla siellä täällä.

Ihanat silmät, miten lempeä katse.

Kuvan harmaa kissa oli huomattavasti pulleampi kuin kuva antaa käsittää.

Tämä kissa muistuttaa erehdyttävästi sitä lapsuuden kissaemoa, jonka harmaa pentu muutti meille.

Olemme syöneet, juoneet ja tehneet tuttavuutta kissojen kanssa. Emme ehkä vieläkään saaneet varmuutta ajatukseen, tulisiko meille toinen koira vai olisiko kissakaverille tilaa. Joka tapauksessa tämä on ollut kokemisen arvoinen reissu. Hieno liikeidea, joka miellyttää varmasti niin asiakkaita kuin asukkeja. Tämä on samalla aivan loistava paikka tuoda kissoista pitävä kaveri kahville. Harmi, että meidän poppoolle kahvilareissu on pitkähkö. Uskoisin muutoin viihtyväni täällä useamminkin.

Kello kiirii eteenpäin ja on aika suunnata kotimatkalle. Kuinkas muuten - hiekkalaatikon kautta :D

Tämä on kissamaisin vessa, jossa olen koskaan ollut.

Tällä kertaa on saatu aistia kissamaailman mystisyys joka iikka. Perheen juniori oli aivan haltioissaan kyseisestä paikasta, ei tiennyt moista olevankaan. Suomen ensimmäinen kissakahvila on siis ilahduttanut meidät monella tapaa. Tämä oli meidän perheen mieluisa omakohtainen kokemus. Ensimmäinen, mutta ei varmasti viimeinen.

- Oodi kissoille!

Kissat viettävät kahvilassa aikaansa yötä päivää. Miten se sitten on mahdollista? Voit lukea vastauksen Aamulehdestä (12.11.2017), sillä löysin sopivan juttulinkin, joka avaa toimintaa omalla kivalla tavallaan. Kurkkaa se tästä.

Tervemenoa Purnauskikseen!

- Oletko jo vieraillut Purnauskiksessa tai jossain muualla kissakahvilassa?

Kärpäsenä katossa vai perhosena pihassa?

Vaikka joskus onkin kiva kurkkia aitojen yli ja katsella, miltä toisten pihoissa näyttää, on silti mielekkäämpää olla ihan reilusti aidan parhaalla puolella, "perhosena sisäpihassa". Eikä missä tahansa pihassa. Tänään tutustumiseni kohteena on ollut Tallipiha. Tampereen entisellä Finlaysonin tehdasalueella sijaitseva tunnelmallinen ja kaunis puutalomiljöö, joka on rakennettu jo 1800-luvulla. Paikka ei ole minulle entuudestaan tuttu, joten laitan puhelimesta reittihaun päälle ja lähden kävelemään kohti Kuninkaankatua.

Tallipihan alue edustaa hyvin aikaansa ja nyt siellä elää sekä historia että nykypäivä sulassa sovussa. Hienoa, miten lähellä kaupungin ydintä on tällainen wanhan ajan helmi. Finlaysonin puuvillatehtaan patruunan Wilhelm von Nottbeckin asuinpalatsin yhteyteen kuulunut tallipiha on entinen ratsuhevosten ja vaunujen toimipaikaksi rakennettu alue. Siellä oli aikanaan palvelusväen asuntoja. Koska olen erityisen tykästynyt kaikkeen vanhaan, näkisin mieluusti paikan kotitaloina edelleen, mutta näin on vallan hyvä. Sillä nyt pääsen minäkin kulkemaan reilusti pihoilla ja kurkkimaan taloihin sisään. Ihan luvan kanssa.

Seison alueen portilla ja unelmoin; "Voi, kunpa voisin sulkea silmäni ja siirtyä ajassa taaksepäin, haluaisin niin päästä pikaiselle aikamatkalle näihin menneisiin vuosikymmeniin!" Ja, mikä vielä lisää mielenkiintoisuutta; Tallipihan taloissa on asuttu vielä 1960-luvulla. Ainutlaatuinen kohde on kuitenkin kunnostettu vasta 1990-luvulla matkailukohteeksi. Päättymätön tarina jatkaa satua eteenpäin.

Lisää historiaa näet täältä.

Kurkkaa Tallipihasta Virtualtampere-kuvaa tästä.

Tallipihasta tuli suosikkini heti ensivisiitillä

Olen jo parina jouluna suunnitellut visiittiä talviseen Tallipihaan, mutta vasta tämä kesä sai minut todella lähtemään matkaan. Ilma oli sateisen aurinkoinen, mutta reissumieltä se ei mitenkään haitannut. Ilma oli kivan raikas ja koska paikalla sattui olemaan vain muutamia ihmisiä, pystyin keskittymään täysillä pihapiiriin, rakennuksiin ja yleiseen tunnelmaan.

Minulla ei ollut mitään kiirettä, kun viimeinkin olen tänne päässyt. Katselen ja ihastelen, sillä vanhat puutalot saavat sydämen läikehtimään. Toinen toistaan sievempiä pikkutaloja, mukaan mahtuu myös selkeitä vaikutteita ulkomailtakin. Pienet polut, kasvit, eläimet, värit ja miljöö saavat minut täysin unohtamaan tämän hetken. Kuinka hienoa on saavuttaa se kiireetön hetki, jossa kello ei merkitse mitään.

Luonnollisesti otin reissusta muutamia kuvia ja tässä omia suosikkihetkiäni, kiinnostuksen kohteita ja kiehtovia kuvakulmia. On aina erilaista katsoa paikkaa kuvasta kuin oikeasti seistä keskipisteessä, mutta toivottavasti kuvista välittyy se hieno fiilis, jonka sillä hetkellä rauhallinen Tallipiha kävijälle loi.

Nooran putiikista matkaani leijaili näyttävä kaulakoru - suuri, puinen ritariperhonen.

Tallipihan kartalta on helppo löytää etsimänsä ensivisiitilläkin.

Kauniit pienet kujat ja sopivasti keikuttavat kivipolut.

Tervetuloa sisään! Ja näistä ovistahan on suorastaan kutsuvaa käydä peremmälle.

Lähdin kylästelemään Tallipihaan ihan yksin, mutta yllättävää oli, että paikan päälläkin olin lähes yksin. Osuin sopivasti ajankohtaan, jolloin ei muuta väkeä juuri ollut paikalla. Sepä taisi olla vaan hyvä, että kaikki huomio sai kiinnittyä ympäristöön.

Nuolen suuntaan perhoskaupoille.

Avoimet ovet kutsuvat sisään. Samassa mieleen pyrkii ajatus, millaistakohan täällä on ollut asua aikanaan?

Suloinen kaivo kanojen aitauksen vierellä.

Tallipihassa on 1800-luvulla ollut suuri kanala. Kanoja pihasta löytyy edelleen ja kuinka ihanat nimet niillä onkaan.

Suklaapuoti on jo nimensäkin puolesta makea.

Tuliaisia kotimatkalle - Tampere-kahvia, kovaa salmiakkia, pehmeää toffeeta ja ruusun lehdin koristeltua tummaa suklaata. Toisinaan on niin vaikea sanoa "ei".

Ihanat pikkuruiset kuistit kuiskivat viestejä menneisyydestä ja sen mitä eivät kuiskaa, keksin itse.

Helppo valinta, niin helppo. Perhonen on aina perhonen.

Vanhalla ruutuikkunalla roikkuu moderni lasipallo. Ilmakasvin koti on täällä.

Istun kahvilan tuoliin ja nuuhkin sateen raikastamaa ilmaa.

Jäätelö houkuttaisi, mutta kioski on kiinni juuri nyt.

Kaupunkikortit ja -julisteet ovat niin IN. Mukaan lähti Tampere ja Turku.

Ihastuttavia soittorasioita.

Pienessä talon kamarissa on paljon kaunista kesämatkailijan mieleen.

Ehkä seuraavan kerran saavun paikalle niin, että tämäkin kahvila on täynnä väkeä.

Avoimet ovat kertovat, että paikalla on joku.

Hei, kuka siellä hiippailee?

Kiitos Tallipiha!

Tämä oli oikein mukava päivä ja rauhallinen hetki tutustua miljööseen. Almanakkaan on marraskuulle lisätty merkintä: MUISTA TALLIPIHAN JOULU!"

Tosi juttu: Olen jo nyt heinäkuussa ostanut Lohjalta ensimmäiset joulukoristeeni. Ne olivat kirkkaita lasisia joululintuja, jotka ajattelin laittaa roikkumaan "joulukräkiini". Millainen se on tänä vuonna? Se selviää muutamien kuukausien päästä. Linnut odottavat jo pesäpuutaan.

P.S ja sinullekin tiedoksi Tallipihan joulun tarkka ajankohta on 24.11.-23.12.2018

- Tule joulu tunnelmallinen! -

Tänään on ollut suorastaan painostavan kuuma ja tukahduttavaa tehdä töitä sisällä, joten nyt oli juuri oikea hetki keksiä, miten saisi ainakin ajatukset hieman viileämmiksi.

Tein astetta houkuttelevampia jääpaloja ja otin käyttöön kauniin lasin, jotta mielessä pysyy paremmin tuo tuttu lause: "Muista juoda!"

Viilennysyritys hellepäivään.

Alkuun on kiva laittaa kuva valmiista taukojuomasta. Mikä voisikaan viilentää ajatuksia paremmin kuin lukea joululehtiä ja siemailla seljankukkalimpparia puukenkäkukkajääpaloilla (...onko tuollaista sanaa?).

Kukkivat puukenkäjääpalat

Oli aika kaivella varastosta vihdoin käyttöön syksystä asti säästämäni vanha suklaarasia. Töihin matkatuliaisena Hollannista saatu suklaapakkaus odotti juuri tätä hellepäivää, sillä olin jo aikoja sitten keksinyt, miten rasian aion käyttää. Töissä naposteltiin porukalla suklaat, mutta rasialle oli heti jatkokäyttö mielessä.

Alkajaisiksi pesin suklaarasian puhtaaksi vanhoista suklaahipuista.

Marketista olin ostanut valmiiksi odottamaan, juuri tätä hetkeä varten, rasiallisen syötäviä orvokkeja.

Orvokit olisivat saaneet olla ihan pikkuriikkisiä, mutta kai se näilläkin idea jotenkin onnistuu.

Asettelin kukat suklaarasiaan.

...ja vettä päälle. Sitten pakastimeen.

Jääpalat ovat valmiita käyttöön.

Juomat lasiin ja jääpalat mukaan. On niin kuuma, että puukengät alkavat heti sulaa...

Hetken on viileää juomaa. Ulkona kaikki maistuu niin paljon paremmalta.

- Taitu samalla tukala helle siedettäväksi.

Yli 30 asteen lämpötilat ovat jatkumassa lähipäivinä, joten ehkä luen yhä enemmän talvisia juttuja ja teen hauskoja jääpaloja :)

Pientä blingiä työnteon lomaan. Ja koska päivä on taittunut iltaan on aika mennä kastelemaan rutikuivia kasveja ulos. Kerkesin juuri eilen istuttaa uuden puun, koristepensaan ja viinimarjapensaan, joten nythän pääsenkin ahkerasti tsekkaamaan, vieläkö kaivossa vettä riittää.

Joskus sitä etsii ihan tietoisesti jotain, mutta joskus löytää ihan etsimättään. Näin kävi minullekin viime vuoden lopulla.

Olin kuullut Mathildedalin kylästä,olin kuullut Teijosta, mutta jotenkin ne olivat vain nimiä, kunnes menin ensimmäistä kertaa paikan päälle jouluaikaan viime vuonna. Sydän jäi sinne.

Tavallaan ei ollut mitään suuria odotuksia, mutta sain kuitenkin yllättyä, miten upeat paikat olikaan jääneet aiemmin tutustumatta. "Elävät ruukkikylät Teijon kansallispuiston kainalossa" on jotenkin niin satumaisen kaunis ilmaus. Talvinen matka halki lumisten maisemien on omaa luokkaansa, mutta niin on kesäkin. Kesällä kaikki avautuu silmien eteen niin toisin. Koitinkin katsoa ihan erilaisia juttuja kuin talvella huomioin. Juuri nyt koko ympäristö on puhjennut täyteen kukkaan. Ja jälleen kerran olen saanut todeta, että luonto voi lumota ilman mitään kikkailuja.

Mathildedalissa vallitsee erittäin onnistuneesti kiireetön ilmapiiri. Tänä vuonna olen saanut monen ihmisen kiinnostumaan paikasta, kun olen kuvaillut kokemaani. Tarinani on yksinkertaisesti oodi kylälle, joka yht'aikaa sykkii elävänä ja toisaalta tarjoaa rauhaa.

Ihmiset vaikuttavat rennoilta ja mukavilta. Täällä tuntuu olevan yhteen hiileen puhaltamisen meininki. Stressi ja kiire eivät kuulu lainkaan tähän kylään. Enkä edes tiedä, milloin viimeksi pelkkä ympäristö oli huokunut niin taianomaista voimaa. Jos harteilla on hitunenkin murheita ja huolia, on varmaa että täällä ne karisee taivaan tuuliin. Millaista siis olisikaan asua täällä, paikassa, jossa vallitsee niin rauhoittava atmosfääri. Saisi sanoa heipat sanoille "kiire, asap, heti, nyt, eilen valmis"...on siis helppo ymmärtää, miksi haluaisi asumaan juuri tänne. Täällä olisi ihan mahtavaa hurautella polkupyörällä kylänraitilla. Sillä pyöräily on yksi vapauttavimmista liikkumisen muodoista.

Kylä sijaitsee Matildanjärven ja meren äärellä. Luonto, kauniit puut, kapeat tiet, historia, vanhat esineet, putiikit ja elämykset ovat ainutlaatuisia.

Jotenkin hurmioituneena kaikesta kokemastani ja näkemästäni leikittelin kuvilla, yhdistelin ja ihmettelin.

Suuressa alpakka-aitauksessa on ihasteltavaa. Alpakatkin on tavallaan kuin satuhahmoja.

1900-luvun alussa rakennetun puusepänverstaan pihamaalla on kiva DIY-vinkki, jolla ajattelin itse tehdä kotipihaan jonkinmoisen amppelin tai sitten syksyksi sopisi kyllä nämäkin Venetsia lasilyhdyt väriä tuomaan.

Oman vierailumme aikana pääsimme kuokkimaan häihin ja sehän on aina mukavaa. On muuten niin vallan upea paikka, että pitäisikö järkätä itsekin uudet häät?

Ruosteista romantiikkaa osuu silmiin siellä täällä.

Ruukki. Rakennukset. Rouheus.

Kauniisti virtaava vesi elävöittää maisemaa.

Lämmin. Lumo. Luonto.

Vierasvenesatama vetää puoleensa.

Maa. Meri. Mathildedal.

Rannan tuntumassa on pieni, mutta sitäkin suloisempi saunarakennus. Miten hienoa onkaan istua lauteilla, heittää löylyä ja katsella veden suuntaan.

Askeleet lähtevät eteenpäin.

En oikein tiedä, mihin edellinen satu loppuu ja mistä uusi alkaa, mutta tarkoituksemme onkin vaan kulkea päämäärättömästi eteenpäin. Täällä ei kaiken todellakaan tarvitse olla niin suunniteltua, sillä ihmeteltävää riittää joka mutkan takana.

Keskustan kyläravintola Terho, jota kuulin kutsuttavan "yhteiseksi olohuoneeksi". Sellainen se toki olikin. Ihana olohuone, jonka yhdeltä sivulta oli uloskäynti sisäpihalle. Rappuja pisin pääsi myös yläkerran mielenkiintoiseen kauppaan. Portaikossa ehdin taas päästää sen tutun huokaukseni ;"täällä olisi ihana asua!".

Ja mitä siihen yhteiseen olohuoneeseen tulee, niin katso nyt tätäkin kuvaa. Olkkari mikä olkkari ja niin kutsuva. Kyllä tänne tulee mieluusti aikaansa viettämään, juttelmaan ja kuuntelemaan keikkaa.

Matka jatkuu lähimaastoon ja silmiin osuu monia pieniä yksityiskohtia.

Tämä on muuten vallan mainio tapa hyödyntää vanhat, parittomat kahvikupit: tehdä niistä pieniä asetelmia. Miten hienoa onkaan tehdä tällaiset esim. juhliin, jokaiseen pöytään omansa. Siitäkin avautuu nopeasti keskustelu ventovieraidenkin kanssa.

Kippoa, kuppia, ruukkua, mehikasveja, kiviä, tuoli...ja jopa vanhat korkokengät.

Työhuoneen takapihallakin on vapaa meininki ja täällä voisi soudella hiljalleen kuin vanhoissa leffoissa konsanaan.

Voi, kun olisi pieni soutuvene ja voisi lillua tuolla keskellä.

Mielikuva. Muisto. Maisema.

Tältä reissulta piirtyi verkkokalvolle kauniita tuokiokuvia, mutta tulipahan myös ostettua jotakin. Kauan olen niistä haaveillut ja nyt ne suorastaan iskivät silmään suloisessa pikkupuodissa - vanhanajan pyykkipojat - gammaldags klädnypor. Ylen sivuilta bongasin niihin myös DIY-ohjeet, mutta tällä kertaa en käy itse tekemään, vaan kannatan toisen tekemää käsityötä.

Niin, se toinen matkamuisto löytyykin sitten Oli aika -blogin instan puolelta: oliaika_blogi

Vanha ja ruosteinen patjan jousiverkko tarjoaa raamit päivän tuliaisille, alpakkakortille ja Mathildedalin ja Teijo esitteille ja kartoille.

Tänä kesänä Mathildedalista tuntuu tulleen entistä puhutumpi ja kehutumpi alue, vai onko se vaan sitä, että kun kylästä on tullut itselle tutumpi - silmä ja korva erottaa herkemmin kaikki jutut.

- No, niin tai näin...oletko sinä ollut Mathildedalissa?

Aurinko paahtaa, helle hellii...vai helliikö? Pitkä kuumaakin kuumempi jakso laittaa monet kukat, marjapensaat, hedelmäpuut jms. koville. Lämpöä riittää, mutta vesisade olisi niiden kannalta välttämätön. Onneksi on kaivo, josta on riittänyt kasveille, mutta vanhoja puita ei juurikaan ole tullut kasteltua.

Nyt huomaan kuitenkin, että omenapuu on täynnä pieniä alkuja. Ehkä tästä sittenkin saadaan kunnon sato. No, päätin ainakin elellä sen mukaan, että omppuja tulee ja paljon. Aloin viritellä tuttuja sydänomppuja alulle. Jos haluat kurkata aiheesta vanhaa postausta klikkaa tuo sininen linkki auki ja näet lopputuloksen, sillä tänään ollaan vasta lähtöruudussa.

Aiemmin olen käyttänyt paljon paperitarroja, mutta tänä kesänä päätin kokeilla huopamaisia sydäntarroja. Paperi pysyy kyllä loistavasti omenan pinnalla, mutta tämä huopainen luultavasti yhä paremmin.

Ja kaavahan on helppo:

- Osta mieluisat tarrat, joissa on riittävästi tunnistettavaa muotoa. Välttämättä tarran ei siis pidä olla sydän, se voi yhtä hyvin olla tähti tai vaikka kirjaimia. Pääasia, että se kiinnittyy hyvin hedelmän pintaan.
- Pyyhkäise pinnasta mahdollinen irtoroska pois ja liimaa tarra auringon puoleiselle sivulle.
- Jätä omenat kasvamaan ja punastumaan sekä kuviot syvenemään kaikessa rauhassa. Syksymmällä alkaa olla valmista satoa poimittavaksi - punaisia omenoita vihreillä sydämillä.

Voin sanoa, että kerrankin vanha tapa "omenan vieminen" on kerrassaan ihastuttava saajalle, joka ei oikein heti välttämättä oivallakkaan, kuinka näitä oikein tehdään.

Tämä olkoon siis muistutuksena kaikille niille, joille satoa on tulossa omasta pihasta! Nyt on aika liimailla tarroja!

Huopamaisia sydäntarroja oli tällä kertaa valittuna.

Kevyt puristus ja sydän jää pintaan viikkojen ajaksi.

Odottavan aika on pitkä, mutta se ei haittaa. Tästä sitä pukkaa satoa syksymmällä.

Taulun taika

Oman kotimme taiteet ovat alati muuttuvia. Hehkutankin helposti sitä, että koti on vaihtuvan taiteen näyttämö.

Tauluja tulee ja menee - taide sykähdyttää aina. Olen erityisen kiinnostunut taiteen herättämistä tunteista; muistoista, viestistä, tekniikasta, muodoista, väreistä...ja ennen kaikkea ideasta. Esimerkiksi yksi rakkaimmista on Piia Pieviläisen teos Lady bird cherry, kotipihan metsäkyyhkyistä muistuttaa Heli Laaksosen ihana Pulu passis, vanhaa aikaa henkii Tuhkimo-kanavatyö ja oman lisänsä tuo kaapelikelasta sahattu sydänkin.

Näen paljon mahdollisuuksia ja kauneutta ympärilläni. Ehkä juuri siksi en pysy linjassa taiteen suhteen. Vaikka kuinka tahtoisin, on täysin mahdotonta olla hillitty ja elää tietyn värimaailman tai tyylisuunnan mukaan. Ostan, teen ja sovittelen. Kotona taide on kokeilun ja testailun summa.

Taulun ei tarvitse olla ikuisesti samalla paikalla,

sillä tietynlainen vaihtuvuus viehättää.

Aurinko paistaa täydeltä terältä ja on aika suunnata Porin asuntomessuille katsastamaan vuoden uusia tuulia. Messuilla pääsee inspiroitumaan ja kulkemaan, milloin minkäkin asian perässä. Tänään on katseet suunnattu tauluihin ja taiteeseen. Millaisia tauluja on kodeissa vuoden 2018 asuntomessuilla. Tässä muutama poiminta.

Muistot elävät kauniissa kehyksissä

Eletystä elämästä jää usein paljon muistoja. Muistoja, jotka arkistoidaan ja säilytetään. Ehkä laatikoissa varastossa, ehkä jopa esillä, kuten tässä. Alakuvassa erittäin kauniisti kehystetty kastemekko. Tässä on ideaa ja suuria tunteita. Sopii hyvin vähän isommankin pojan huoneeseen. Rouheammat sisustukset ympärillä vaan korostavat tämän taulun herkkyyttä ja ainutlaatuisuutta. Mennyt ja nykyhetki kohtaavat.

Muistatko, tiedätkö - missä sinun kastemekkosi on?

Runsaasti taidetta esillä

Asuntomessujen Herukka (3h + k + s) edustaa tehokkaita ja muunneltavia neliöitä, joissa taideteokset tuovat hienostuneen annoksen ihailtavaksi. Yhtenevät paspartuurit ja kehykset - väreissä ja yleisvaikutelmassa on harmoniaa. Tauluissa on sama henki ja ne sopivat hienosti yhteen suurempanakin ryhmänä.

Tullessani huoneeseen huomio kiinnittyi heti vihreään mekkoon. Harmi, etten saanut kuvasta niin hehkuvaa kuin se livenä oli. Taulun ruusujen hempeä väri on haettu onnistuneesti myös kalusteisiin.

Oikeanpuoleinen mekko-taulu oli heti suosikkini.

Mikä vie huomion?

Messujen Villa Luvia on kuin kevyt, pastellinen siveltimen veto. Seinällä tauluna on mm. mustavalkoinen valokuva, mutta sanoisin, että siltä vie huomion kyllä liukuovi. Ovi on kuin taulu ja, koska se on vielä kahden oven liukuva systeemi, on siinä massiivisuuttakin. Kätevä tilanjakaja. Tässä kodissa ovet ovat tauluja.

Joskus vuosia sitten meillä oli kotona tehty pöytä vanhasta savusaunan ovesta. Siinä oli jotain samaa henkeä kuin tässä.

Harmaan sävy on täydellinen. Hienostunut ja ylellinen.

Pinnat kukkimaan

Talo Haltiattaressa 2-osainen taulu tuo luonnon sisään. Kokonaisuus herkuttelee luonnollisilla sävyillä. Pysähdyn väkisinkin taulun eteen ja huokaan, kuinka osuva teos seinälle on tehty. Se on selvästi täydellinen mittatilaustyö, juuri tuolle seinälle. Taulu on taiteilija Johanna Oraksen maalaama ja kieltämättä saattelee hyvällä tavalla kalusteet oman näyttävyytensä sulavaksi jatkumoksi. Kertakaikkisen vaikuttava. Oodi suurelle oleskelutilalle.

Päivällinen on katettu luonnonhelmaan.

Asuntomessut tuo Porin myös tauluihin

Villa Poijun ikkunasta avautuvat näkymät ovat henkeä salpaavan kauniit. Luonto tuo ikkunoista sisään oman taulunsa, johon ei voi koskaan kyllästyä. Ikkunat tarjoavat raamit kauniille maisemille, joten maisemataulu on aina uudenlainen.

Tauluissa pitää olla ideaa.

Seinälle on tehty uniikki akustinen kangaspintainen karttataulu. Taulu on suuri, mutta vähäeleinen. Kaikesta huolimatta se on niin onnistunut teos kohtaan, että ihastuin välittömästi. Ihmisten pitäisi useammin oivaltaa näitä uniikkeja ajatuksia omiin koteihinsa. Tähän ei pääse kyllästymään. Taulusta pääsee aina kertaamaan kotitalon tarkan sijainnin.

Luonto on paras taulu

Uusissa taloissa kiehtoo aina suuret ikkunat ja valtavat lasiseinämät. Ne antavat tilaa luonnon omalle kauneudelle. Tässäkin lasitetussa parvekkeessa huomaa, kuinka hehkuvaa on vuodenajat. (Tässä kuvassa hieman liiankin hehkuvaa, sillä kuva paloi auringosta täysin puhki). Mikäs täällä olisi istuskellessa, kun joka suunnassa on erilainen taulu.

Luonto hurmaa varmimmin.

Koko seinä yhtä taulua

Kun kodissa on tarpeeksi suuri ja selkeä seinä, jota ei riko oviaukot, kaapit tai ikkunat, on helppo ottaa koko seinä tauluksi. Tässä on mahtipontisuutta kerrakseen. Ja varmasti täysi työ saada messuvieraiden sormet pysymään poissa pinnoilta. Suuret kieltokyltit kieltävät kyllä koskemasta, mutta meidänkin seurueen edessä oli erään messukävijän vaikea olla koskematta. Väkisinkin mieleen tulee, kuinka hyvin teokset säilyvät läpi messujen?

Tämä olisi houkuttava pohja valita jokaiselle perheenjäsenelle oma nuppineulaväri ja neulottaa kartat, kuka on käynyt missäkin.

Jollei taulut näyttele suunnitelmissa suurta roolia voi taulun tunteen tuoda huoneeseen myös tapetilla. Suuret ja hallitsevat kuviot taikovat taas oman ilmeensä. Tässä näyttävää peikonlehteä.

Suuret kuviot, mutta vihreä rauhoittaa.

Taidetta myös ulos

Jos sisältä loppuu tila voi taiteen tuoda myös pihaan ja puutarhaan. Ei lainkaan hullumpi idea maalata puutarhapenkit kertomaan omaa satumaista tarinaansa.

Kokeile ja testaa

kaiken ei tarvitse olla niin vakavaa.

Ihanasti hehkuvia värejä.

Penkit ja roskakorit ovat syntyneet Porin kaupungin sivistystoimialan ja Cygnaeuksen koulun kuvaamataidon luokkien yhteistyönä.

Kodin Terra -talo by Prisma feat Apulanta

Jos isot kuviotapetit ovat liikaa tauluiksi, voi valinnan kohdistaa vaikka suuriin, söpöihin eläinkuviin seinälle. Tässä Sipe Santapukin stailaamassa lastenhuoneessa taulun paikkaa pitää kissanpentu ja toisessa kurkkii pupu. Taatusti pienten tyttöjen mieleen. Ja huomaa tehokas lattia.

Suurista eläinhahmoista huolimatta seinällä on aina tilaa lasten omalle taiteelle.

Mitä uutta omaan kotiin?

Huomasin, kuinka helposti vaikutuin erilaisista taiteista. Hetkessä kaipasin jotain uutta taulua myös omaan kotiin. Osittain Villa Poijun Porin kartasta ja kodin sijainnista lumoutuneena lähdin hakemaan kartta- / kaupunkitaulua.

Viime aikoina olen tykästynyt kovasti Metropolis - Design by Jussi Lahtinen -taiteeseen. Lahtisen teoksissa jokainen kaupunki koostuu ainutlaatuisesti erilaisista symboleista ja näkymistä. Minun valintani oli Piter - Pietari.

Olen fiilistelijä.

En välttämättä mieti pitkään.

Toimin vaiston varassa.

Design by Jussi Lahtinen. Metropolis-sarja on saanut alkunsa vuonna 2015 Fritz Langin Metropolis-leffan innoittamana. Vierellä mustissa kheyksissä muisto Kööpenhaminan tivolista.

- Millainen on sinun rakkain taulusi?
- Mitä teit tai ostit viimeksi?

Aurinko porottaa kuumasti. Tässä kohtaa on pakko todeta, että olipa helpotus, kun ehdimme maalata autotallin katon monen monta päivää sitten. Katolla tepastelu on kuumaa hommaa, kun mikään puu ei tarjoa varjoa, eikä paahteessa muutenkaan juuri maalailla. Paitsi tänään.

Kesällä koti laajenee ulos - puutarhaan ja terassille. Samalla tulee aivan uusi työkenttä puuhailla sitä sun tätä. Maalaus on niitä vakkarihommia. Ihan parasta on se tunne, kun jotain näkyvää ja merkittävää saa nopeasti aikaan.

No, ensin on palattava tämän postauksen alkulähteille ja todettava, että kesälomalla pyrin aina löytämään sen pienen tovin, jolloin olisi aikaa lukea niin vanhoja kuin uusiakin aikakauslehtiä. Poimin sieltä kiinnostavia ja inspiroivia ideoita, joista saisi kotiin kivoja piristyksiä tai voisi tehdä oman version. Naapurin Kirsiltä saadussa Kodin Kuvalehdessä oli hyvä vinkki: DIY-avaimenperä. Sitä lähdin tällä kertaa työstämään.

Seitsemän taloa työn alle

Mukavinta on ihailla valmista kylää, joten lähes valmiit talot pääsivät nyt tätä ensimmäistä kuvaa värittämään. Tässä käy taas se vanha tuttu kaava...monet jutut alkaa näyttää kiehtovan veikeiltä, kun niitä on paljon. Esineen ulkonäkö muuttuu aina, kun sen irrottaa ryhmästään. Alakuvassa talot ovat vielä yhtenä ryhmänä - keltaisia, punaisia ja vihreitä. Jälleen aikamoista väri-ilottelua. Muutamissa on jo nauhat ja avainlenkitkin. Ainoa huono puoli työskentelyssä oli, etten ole vielä(kään) ostanut niitä todella ohutta jälkeä tekeviä pensseleitä vaan sutisin tulitikuilla menemään. Toisaalta, ehkä sekin voi olla tehokeino.

Rima, josta talot tehtiin oli autotalliin jäänyt hukkapala (15 x 40 mm), joka oli aika hyödyntää. Esiin piti kaivella vielä jiirilaatikko ja jiiri(käsi)saha, jotta päästiin alkuun.

Lähdin sahailemaan taloja summamutikassa...vähän tosta ja sitten tosta - korkeus on erilainen jokaisessa ja samoin katto. Tavoitteena oli sellainen rintamamiesmalli, mutta avaimenperissä taisi tulla se tuttu kaava "ei kaivata vatupasseja". Pienikin talo saa olla oma persoona, jossa lopputulos on silmämääräinen. Ehkä sittenkin jopa tavoiteltavaa.

Ja hops! Ensimmäinen talo sahattu.

Reunat ovat kovin rösöiset, mutta hienolla hiekkapaperilla kulmat silottuu nopeasti.

Tässä vaiheessa taloihin poralla reiät nauhoja varten.

Aiemmin ostetut akryylivärit pääsivät taas käyttöön. Muutamista perusväreistä sai sekoitettua aika mielenkiintoisia sävyjä. Ehkä tämä on sellainen sopiva "rintsikkakeltainen".

Vähän kaikkea. Sekoitusta. Kokeilua.

Tässä haussa perinteinen punamulta. Sekä mummolan kukat alkuun.

Talot on saatu maalattua ja tässä koko kylä vanhan höylän päällä.

Voisiko tällaisia antaa joululahjaksi?
Haluaisiko joku tällaisen talon?

Suunnittelun tärkeimpänä pointtina oli tehdä näitä joululahjoiksi. Mutta, mitä sinä luulet - haluaisiko joku tällaisen joululahjan?

Avaimenperät ovat n. tulitikkuaskin kokoisia. Tässä kuvassa mukana aski, joka antaa paremman käsityksen talojen koosta. Yksi punainen muistuttaa ehkä jopa vanhaa viljasiiloa tai olisiko se sittenkin rintsikkamallinen kerrostalo.

Tässä vielä lopuksi Kodin Kuvalehdestä leikattu vinkki, jonka pohjalta lähdin "omaa kylää työstämään". Olen itse näistä kauhean tohkeissani, mutten ole lainkaan varma, kuinka muut ajattelevat sen olevan käytännöllinen tai ylipäätään: haluaako joku tällaisen lahjaksi.

- Haluaisitko sinä?

Rakastamme koko perhe vanhoja huonekaluja ja monenmoisia esineitä, joissa on vahvaa luonnetta. Upeat löydöt sykähdyttävät vuodesta toiseen ja mahdollisuuksia on kaikkialla. DIY on suuresti rakastamani kirjainyhdistelmä, jossa saa fiilistellä mielensä mukaan. Tuntuu, ettei koskaan ole valmista, mutta juuri se onkin hyvä. Tietty keskeneräisyys takaa, että aina on tekemistä, ideoitavaa ja tilaisuuksia löytää uusia käyttötarkoituksia.

Asuntomessut tarjoavat usein valmiita ratkaisuja. Joukossa on onneksi mukana myös vanhaa, jotain jolla on jo tarina kannettavanaan. Tässä pieniä bongauksia, joita tein Porin asuntomessuilla. Herääkö näistä jotain DIY-henkeä omaan kotiin?

Löytyykö ne pienet ideat

Kun vastaan tulee liuta kauniita, tilavia uusia koteja, niin vaatii paljon, jotta silmät erottaa myös pieniä yksityiskohtia. Vaikka hurmaannuin suurista tiloista, tihrustin ja etsin niitä ihan pieniä hailaitteja.

Yhdellä lattialla komeili hauskasti hyödynnetyt laudanpätkät. Ne oli maalattu mustalla ja valkoisella näyttämään tieltä. Niistä saa rakenneltua mitä vaan. Ehkä nämä osui silmään juurikin siksi, että samanmoisia tien palasia teimme aikanaan lapsen studiokuvaukseen, silloin ne tosin rakenneltiin tietokoneella ja tulosteltiin pitkin studion lattiaa. Kuvauksessa oli omat autot mukana ja lopputulos oli juuri sellainen kuin tavoiteltiinkin. Onnistunut.

Ei sitä aina kovin suuria ja vaikeita tarvitse, jotta syntyy kivat leikit.

Amppeli ymmärretään usein tietynlaisena, mutta totuuden nimissä sellaisen voi taikoa melkein mistä vain. Tämä alakuvan vaihtoehto sai heti ajatukset virtaamaan...mitä, jos pohjana olisi vanha tarjotin, pikkutuoli, matkalaukku, puukiekko tai vaikka skeittilauta...ja sitten vaan sopivat nauhat, joilla amppeli ripustetaan. Tätä kuvaa katsoessa voi vaan antaa mielikuvituksen virrata, mistä itse tekisit pohjan tai mitä valitsisit nauhoiksi?

Ihana amppeliajatus. Tätä tulen itse hyödyntämään vielä jotenkin.

Lastenhuoneen vakioleluja lienee usein pallomeripallot. Ne kirkkaan keltaiset, vihreät, punaiset ja siniset ovat kaikille tuttuja. Mutta olemassa on toki muitakin. Messutalojen Villa Hohteessa oli kyllä kauneimmat pallomeripallot ikinä. Nämä on melkein niin hauskoja, että voisi ostaa vaikkei olisi enää yhtään pallomeri-ikäistä lasta niillä leikkimässä ja se kertonee jo paljon se.

Tässä pallomeressä ui pearl white, silver ja mint. Katso lisää tästä.

Sitten hei se ikujuttu - kotona tulee kerättyä viinipullon ja samppanjapullon korkkeja. Ne päätyy ehkä johonkin suureen kirkkaaseen lasipurkkiin ja mitä sitten, mitä niistä tehdään? Tässäkin oli yksi ihan kiva vinkki.

Samppanjapullon korkki on oiva esine ruokapöydän kattaukseen. Korkilla lepuuttelee niin syömäpuikot kuin veitsi ja haarukkakin. Oletko kokeillut? Minä aion.

Piristystä keittiöön.

Keittiön kaunistuksiin voi ehdottomasti lukea myös akvaarion. Niin kauan kuin jollain, itsellä tai muilla, on akvaario ollut ei sitä koskaan ole sijoitettu keittiöön. Tähän ihastuin kyllä ikihyviksi. Keittiössä olisi rauhallista katsoa, kun värikkäät kalat uivat. Kaunis.

Mikä rooli on kasveilla

Kukkia ja kasveja on kiva ihastella ulkona ja sisällä. Ikkunoiden ulkopuolella olevat kukkalaatikot ovat aina viehättäneet silmää, mutta niiden hoito mietityttänyt. Kuvan ikkuna ei ole varsinaisesti messutalo vaan Rauman kaupungin messuosaston seinä.

Koirat katsovat ulos - sehän tarkoittaa, että merimies on merillä.

Yhden seinän ovat valloittaneet metallikoukut ja lasiputket. Tällaisen voisi toteuttaa kotiin esim. sikareista jäävillä putkilla ja metallikoukuilla. Yhteen putkeen ei tarvitse liikaa kukkia tai kasveja koittaa ujuttaa, isona kokonaisuutena yksi per putki riittää.

Henkäyksen kevyt asetelma lempikasveista.

Kukat ovat piste i:n päälle kodin sisustuksessa ja tunnelmassa ylipäätään. Jollei ole kukkia, puuttuu selvästi jotain. Kukkien ja kasvien kanssa voi aina säädellä...valitsee yhden valovoimaisen yksilön tai sitten luottaa puhtaasti runsauteen. Itse olen lähes aina tuo jälkimmäinen. Oman kotiterassin valoja ovat mm. sitruspuut, joihin olen viime vuosina rakastunut.

Sitruspuut sopivat suomalaiseen kesään. Erityisesti tänä kesänä niillä onkin ollut varsin lämpimät olosuhteet.

Kesän kaunein kimppu muuttuu tilan mukaan. Yläkuvassa riittävän loiston tarjoaa vihreät lehdet.

Valot päälle

Jos haluaa vaikuttaa valaisimella, niin messuilta löytyi kivoja vaihtoehtoja - Selkeästi näyttävää, persoonallista ja sulavasti istuvaa mallia.

Avaruus seinällä.

Fiskarhedenvillan Pohjanvalossa oli seinällä niin huikea valaisin, ettei siinä enää tauluille tilaa jäänyt. Jotenkin äärimmäisen kiehtova, kuin joku taivaankappale, jonka valo on ikuista paistetta.

Metallihohtoinen jalkalamppu suorastaan naamioituu sisustukseen, sillä se on niin osuva valinta. Kaikki sopii kaikkeen. Jopa langat.

Kivaa hatutusta.

Lomamuistoista varjostimeksi tai kokoelmaksi seinälle. Kuinka vaan, mutta huomio kiinnittyy molempiin.

Varo, ettet mene sekaisin. Tämän lampun kohdalla ei tiedä, mistä kuvio alkaa tai mihin se loppuu. Onkohan pölyn puhdistaminen vaikeaa?

Tässä kodissa, Oy Porin Villa Sun, huomio kiinnittyi heti seinälampeteihin ja kattovalaisimeen. Vahvan kultainen Jazz-trumpetti paistaa silmiin kuin aurinko. Muusikon valinta?

Arvokas vaikutelma syntyy metalliväreistä. Ne tuovat pieninä annoksina selvää luksusta. Tämä on linjakas ja kaunis suosikki.

Porin asuntomessujen oma suosikkini - Bunkkeri

Lyhyesti pohdin, mikä olisi oma suosikkini messutalojen annista ja helppohan se oli nimetä - Bunkkeri! Shellin yli 80 vuotta vanha entinen asuin- ja autovajarakennus on kunnostettu asuinkäyttöön. Kaikkialla tässä talossa leijuu seesteinen tunnelma. Paikka huokuu joka nurkallaan kutsuvasti ja melkein kuulen korvissani huumaavan rauhallista musiikkia.

Taulu kertoo menneistä vuosista. Altaalla uusi ja vanha kohtaavat suloisessa symbioosissa. Ihana. Ehkä olisin kaivannut kuitenkin pöydän taakse vanhaa peiliä.

Vanhat tiiliskivet inspiroivat ja hurmaavat aina. Juuri nämä vanhat. Tiilen punainen sävy on rauhoittava ja se sopii kaikkien värien kanssa. Tässä seuraa tekee mustat kierreportaat, joissa on sopiva annos pieniä yksityiskohtia. Kirjoituspöytä-henkinen lamppu sopii portaiden läheisyyteen.

Bunkkerissa on tuotu paljon tiiltä esiin ja tuo kaappiseinä on tehokas varsinkin illalla ja pimeinä vuodenaikoina. Niin ottaisin tuonkin omaa kotiin, mutta haluan tiiliseinämämme näkyvän kokonaan.

Ihana olkkari, jossa on yksinkertaisesti kaunista ja selkeää.

Tässä vessassa saa pientä meteliä aikaseen vetämällä huippuihanan vanhan pöntön.

Olemisen suloinen lanka löytyy kattoterassilta. Puita palamaan, viltti hartioille ja sopivaa juomaa jalkalasiin. Täällä on ihana istua, hieman suojassa, mutta kuitenkin ulkoilmasta nauttien. Tällä terassilla vietetään lempeitä iltoja. Tuolit kyllä vaihtaisin.

Tällaisia tunnelmia asuntomessuilta tänä vuonna. Ensi vuonna ideoita haetaan Kouvolasta.

Tämän talon estetiikka puhuttelee.

Tässä talossa rakastetaan taidetta ja kulttuuria.

Tässä talossa elää kauneus.

Kaikki siitäkin huolimatta, ettei talon sijainti ole messualueen parhaimpia.

- Kävitkö sinä asuntomessuilla ja mitä jäi parhaana ideana mieleen?

Viikonvaihteessa kotialueella järkättiin vuosittainen tapahtumapäivä, jossa yhtenä osana oli kirppismyynti. Porukka sai siivota nurkkansa, koota tavarat isolle kentälle ja myydä itselle tarpeettomat. Tein sopivia löytöjä - ja oikeasti; kaikki upouusia!

Kotiin lähti käyttämättömiä värityskirjoja (Puolasta ja Suomesta), muistikirja, special T-paita (joka oli tuotu Espanjasta ja saajalle heti alkuunsa liian pieni), dosetti...miten paljon ihmiselle oikeasti kertyykään uutta ja tarpeetonta tavaraa. Välillä ihmetyttää.

Uteliaisuus heräsi yllättäin

No, sitten on ne vanhat jutut. Niitäkin kerääntyy huomaamatta, mitä ja kuinka paljon riippuu ihmisestä. Vaikka itse pidän vanhoista jutuista, en ole ennen omistanut mitään sellaista "vanhaa", jonka nyt kirppiskuvioista kotiin bongasin. Eräällä myyjällä oli nimittäin myynnissä kaksi täysnäistä kahvipurkkia - pyöreitä, metallisia, pyöreällä muovikannella ja punavalkoisella etiketillä. Koko komeus oli vielä sinetillä varustetussa pahvilaatikossa. Ja mikä siinä sitten oli niin erikoista? No, kun koitin googlailla "Paulig kahvipurkkia" päädyin tietojyvästen lähteille, joka todella kieli purkin kuuluvan jonnekin liki 50 vuoden takaiseen aikaan. Ostamani Pauligin avaamaton kahvipurkki on ilmeisesti 1960-70 -lukujen vaihteen peruja.

Tällainen on kahvilöytö - Givakt på svenska ja Huomio suomeksi.

Juhlapöytään - på festbordet -pahvilaatikko.

- Muistaako joku tällaista kahvilaatikkoa?

Tässä on kyllä jotain sellaista, joka huokuu menneitä vuosikymmeniä, omalla hauskalla tavallaan.

Vuosina 1969-1973 Paula-tyttö oli Mervi Salonen.

Tältä peltinen kahvipurkki näyttää päältä.

Apuja kaivtaan, kuka muistaa tarkemmin tämän purkin tarinaa.

Ensinnäkin mietin, kuinka jollain voi oikeasti olla kaapissa kaksi kahvipurkkia vuosikymmenten takaa? Mitä ihmettä tapahtuu (tai ei tapahdu) niiden vuosien aikana, että purkki voi säilyä avaamattomana ja ns. uudenveroisena?

Selvää ja tarkkaan tarinaa en juuri tästä Pauligin Huomio sekoitus -kahvista löytänyt, mutta kyljessä oleva Paula-tyttö on Mervi Salonen (toimikausi vuosina 1969-1973), joten kahvinkin täytyy olla noilta vuosilta. Paula-tytötvuodesta 1950 tämän vuoteen.

Tässä on jotain hirmusen nostalgista. Se luultavasti päätyy keittiön koristeeksi. Myyjä suositteli, että porot voi kaataa vaikka etanan karkoitukseen ja purkin täyttää uudella kahvilla, mutta sehän ei nyt tässä kohtaa ole ollenkaan vaihtoehto. Historia olisi hauska saada selville tarkemmin. Olisin kovin kiitollinen, jos sinulla olisi tämän kahvin faktaa tai omia muistoja kerrottavana.

Muistaako joku teistä tarkemmin tämän purkin tarinan?

Oliko todellinen löytö, kun myyjä pyysi kahvista 5 euroa per purkki?

Olen aina pitänyt kirjoista, joissa yhdistyy sulavasti kuvat ja teksti - kokonaisuudesta syntyy hyviä fiiliksiä. Takuuvarmaa on, että Heli Laaksosen ihastuttava uutuus YKKÖNE vastaa juuri edellä mainittuja. Ykköne on numerorunokirja mummuil ja mukulil, papoil ja poikasil, parillisil ja parittomil.

Sanamaija Heli Laaksosen ja kuvittaja Anne Vaskon hulvattoman ihana yhteistyö täyttää lukusanat hauskoilla ajatuksilla. Kirja tarjoaa nokkelia numeroselityksiä ja iloisia yllätyksiä. Siinä on jotain samaa kuin "iso-sisko" Aapine-kirjassa. Jos pidit Aapisesta pidät varmasti myös Ykkösestä!

Ykköne tartte vaa yhre suka.

Yks sukka tartte vaa yhren pyykpoja.

Yks pyykpoik tartte vaa yhre naru.

Saan värikkään uutuuskirjan käteeni ja pääsen heti ihastelemaan kansien pintaa. On suorastaan pakko silitellä ja tunnustella, kuinka mattainen pinta saa kivan hehkun paikkalakatuista numerosta ja kirjan nimestä. Sivuja plaratessa painoväri leijuu ilmassa. Uus o. Iha uus. Ihanuus.

Ykköne-kirjan runoilijana Heli Laaksonen ja kuvittajana Anne Vasko. Tästä tehdään numero!

Tassulaskimesta kaikki alkaa

Kirjan alkuluku valottaa monen suosikkilaskimen (joka muuten koulussa usein kielletään), joka onkin meillä kaikilla - nimittäin tassulaskin. Huomaan itsekin usein, että tassulaskimen käyttö jotenkin rytmittää mm. numeroita sisältävää puhetta.

Ykköne tartte vaa yhre suka.
Yks sukka tartte vaa yhren pyykpoja.
Yks pyykpoik tartte vaa yhre naru.

Mut ihminen,
yks miäs,
yks naine,
o yksnäine!

...alkaa ensimmäinen luku.

Kakkone avaa hauskasti yhtäläisyyttä ankan kanssa. Enpä ole tuota ajatellut ennen. Aika hauskaa, minähän siis kerään kakkosia. Tämä on yksi kokoelmastani.

Rättäri on pakattu Ykkösillä.

Kirjassa numero neljän kohdalla on ihana rättäri. Se tuo jotenkin elävästi mieleen oman lukioajan luokanvalvojan Pertin ja hänen sinisen rättärinsä. Aina sitä pohdittiin, kuinka se oikein kulkee ja paljonko porukkaa siihen oikein mahtuu. Auto näytti niin pikkuselta. No, tähän keltaiseen rättäriin mahtuu ainakin "takapenkil nel".

Riemukkaiden numerorunojen lisäksi Ykkösessä on mm. uusi kertotaulu, rakastuneen hirven laulu, matiketopelasu-pähkintä ja numerokialto. Aukeamallinen matemaattisia tehtäviä ja aukeamallinen aikuisille suunnattuja lukusanafundeerauksia.

- Ketä rakentaa maailman suurimman linnan, kun kilpasille lähtee suomalainen, ruotsalainen ja virolainen? Mistä numerot ovat meidän maahamme tulleet? Ihan parasta on päästä lukemaan nämä itse kirjan sivuilta tai tarttua Luen sinulle -haasteeseen. Lue sää mul, mää lue sul - ääneen lukeminen on rentouttavaa ja mukavaa. Nykypäivänä vaan tuntuu, että se on harvinaisempaa herkkua. Koska sinä luit viimeksi ääneen?

Numeroitte viihrekäyttö

Joskus erhettyy ajattelemaan, että numerot ovat vain numeroita. Aika ajoin kuulee tuon suuntaisen sanonnan myös silloin, kun syntymäpäiviä on takana jo jokusia: "ikä on vain numero". No, onhan se niinkin, toisaalta sanonnalla kai tavoitellaan, että vaikka vuodet vierii ja ikä karttuu, niin ihmisen mieli on edelleen nuori.

Kirja herättää ajatuksia, miten kissalla on yhdeksän henkeä, miten sata salamaa iskee tulta, miksi juuri seitsemän veljestä ja seitsemäs taivas. Numeroilla on merkitystä ja uutta tarkoitustakin syntyy kaiken aikaa. Ei liene monelle vieras, millaista aikamäärettä tarkoittaa 24/7, shampookin on useinmiten 3in1 ja miten on...heitettäiskös yläfemmat ja otetaan yhdet vielä.

Oli nii mont viit,

vappuhuiskun muistin siit,

ja se huiskuki suhis

viis, viis, viis...

Lounaismurre näkyy ja kuuluu - mut ei haitta!

Jos joku epäröi, miten lounaismurretta voi ollenkaan ymmärtää, ei hätää; kirja tarjoaa käännösapua. Heli on kiteyttänyt lounaismurteen herkullisen kuvaavasti;

"Se on mustaviinimarjatiiviste.

Kaikki liika on likistetty pois,

lasiin jää sakea, makea ydinmehu."

Olen omassa lapsuudessani juonut viinimarjamehua niin paljon, että osaan lyhentää "kuus", D-äänne muuttuu tarpeen vaatiessa "rauta, rauran", imperfekti on todella murteelle ominainen; "mää uisi eile" ja niin, konditionaalin käyttö on luonnollisesti hallussa (siellä, missä pitää ja sielläkin, missä ei pidä).

Iki-ihana Ykköne!

Kirja, joka todella antaa paljon eri ikäisille lukijoille, niin mummuil, papoil kuin mukulilki. Runosielu kylpee numeroissa ja matikkanero runoissa. Hauskaisia lukuhetkiä! Peukku!

Blogiyhteistyö WSOY.n kanssa.

_________________

P.S Muistatko mimmone Aapine sul oli Ykkösel?

Kesäloma kuljettaa usein paikasta toiseen, tuo eteen kiinnostavia paikkoja ja ohittamattomia löytöjä. Vaikka kuinka yrittäisi sulkea silmänsä kaikilta ihanuuksilta, se ei vaan onnistu. Useinmiten jotain tarttuu matkaan. Kesältä jäi paljon kivoja juttuja, joista poimin tähän muutaman, sillä muutamista muista tullee omia postauksia myöhemmin.

Kaunistakin kauniimpi kirjatuki

Olen usein todennut, etten tarvitse kirjatukia, mutta varmasti lähes yhtä usein kuitenkin myös ihaillut niitä. Omasta kodista ei näitä ole ennen löytynyt, mutta tämä kesä toi kirjoituspöydälle ensimmäisen. Samalla tein muutenkin ensituttavuutta Punaisen Ristin kierrätystavaratalon kanssa Porissa.

Punaisen Ristin Konttitarjoaa mahdollisuuden mukaville ja spessuille löydöille - heiltä voi ostaa lahjoituksena saatua tavaraa ja samalla tukea Punaisen Ristin avustustyötä. Eikä muuten meinaa millään uskoa, miten paljon ihmisillä oikeasti on tarpeetonta ja/tai ei mieluisaa tavaraa. Mutta onneksi esineet kiertää.

Oma löytöni oli varsin pieni - kirjatuki, mutta heti silmiin osuva aarre. Se edustaa tavallaan sopivaa annosta blingiä (lue: ainakin jollain on kauniisti lakatut kynnet, sillä omista ei juurikaan voi puhua pihahommien jälkeen). Ja Porissa kun oltiin mm. Porin asuntomessuilla Villa Karhu oli kokonaan sisustettu Kontti-kierrätystavaratalojen tuotteilla. (Jos kiinnostaa, kurkkaa aiheesta kiva artikkeli, joka löytyi Seura-lehden sivuilta).

- Millaisia kierrätystavaroita sinulla on sisustuksessa?

Ihana kirjatuki tuo jotenkin mieleen 1930-luvun. Sen värisävyt ja korut henkivät suloisesti vanhaa. En halua rikkoa mielikuvaa ja kuulla, että tämä onkin uusi. Tai ehkä sittenkin haluan, tiedätkö sinä jotain tästä kirjantuesta?

1970-luvun tunnelmaa pilkkahintaan

Mielessä vilkkuu sellainen 1970-lukulainen vihreän ja oranssin hauska värileikki. Kuinka monella vielä nykyisin on oranssit tai vahvan vihreät keittiökaappien ovet? Tai vihreä ruokapöytä tuoleineen? Vanhojen esineiden ja huonekalujen suosio vaihtelee, milloin mikäkin vanha nousee arvoon arvaamattomaan ja useat lähtevät niitä kirppareilta tms. paikoista etsimään.

Omissa mielikuvissa mm. sammaleenvihreä on väri, joka liittyy juuri 70-lukuun. Silloin useista kodeista löytyi luultavasti vihreä kahviakalusto, josta nautittiin kahvit. (Ja varmasti paljon muutakin samaa sävyä). Kiersin tässä päivänä eräänä Ekotorilla ja löysin kahvikaluston, joka tuntui juuri tuolta kuvauksen 70-lukulaiselta. Sen olisi voinut jättää ottamatta, mutta koska vihreä on yksi lempiväreistäni, ei tarvinnut ja hintakin olematon.

Minulle kierrätys on yhdenlainen elämäntapa, jota noudatetaan perheessä tavalla ja toisella. Tässä hetkessä kohteena oli ihanat kahvikupit (8 kpl), jotka muuttivat uuteen kotiin hintaan 1,50. Aika symppis, vaikka huomaan kahvittelun nykyisin olevan helposti mukihommia.

Eikö tämä ole selvästi 70-lukulainen?

Häivähdys mustaa kattaukseen

Tänä kesänä ihastuin päätäpahkaa mustiin ruokailuvälineisiin. Ne tuovat jotain kivaa uutta ilmettä kattauksiin ja kiiltävät upouusina kuin peilit. Odotan niin joulua ja muita juhlanpaikkoja, jolloin voin toteuttaa uusia kattausideoita, joissa lähes pääosassa ovat sitten tietysti nämä mustat ruokailuvälineet.

Haarukka ja veitsi makoilevat sujuvasti viinipullonkorkkien päällä (Porin asuntomessuilla oli käytössä samppanjapullon korkit). Tässä kuvassa ollaan kovin arkisesti, mutta kyllä se juhlakin sieltä tulee.

Kattauksessa mustia ruokailuvälineitä ja viinipullon korkkeja.

Rokokoota ja kukkia

Olin jo pitkään ihastellut rokokoo-tyylisiä tuoleja ja etsinytkin kotiimme sopivaa. Se ei ole ollut ihan helppoa, sillä tietty runko piti ehdottomasti olla, mutta kangas mietitytti, mistä löytyisi paras. Vierailu tamperelaisessa Kissakahvila Purnauskiksessa sai tuolikaipuun kasvamaan entisestään.

Lopulta kukkarakkautta potevan ihmisen eteen osui kesällä sattumalta juuri sopiva yksilö Helsingin Reimarlasta. Ostin tuolin rouvalta, jonka mies oli kuollut jokin aika sitten ja edessä oli muutto kaupungin keskustaan pienempään asuntoon. Uuteen kotiin ei kaikki mahtunut ja haikein mielin jostain oli luovuttava. Porukassa keskusteltiin tuolin historiasta. Tuolin, joka oli alkuperältään myyjän tädin ja luultavasti jostain 30-40-luvulta, mutta uudelleen verhoiltu. Kuulin paljon mielenkiintoista tarinaa tädistä ja kaikki kuulemani antoi tuolille huomattavaa lisäarvoa. Jännä juttu, sillä tuntui kuin olisimme tunteneet toisemme aina. Porukalla pakattiin tuoli kärryyn ja lähdettiin kohti kotia. Myyjä oli iloinen, että elämä jatkuu uudessa kodissa, jossa tuolille osataan antaa arvoa. Tähän kohtaan voisi lainata sanamaija Heli Laaksosen osuvaa kuvausta vanhasta huonekalusta;

Vanha mööpeli saa tuntemaan,

on sitä ennenkin eletty

ja eletään täst ettippäiki.

Miten hienoa olikaan asetella tuoli suunnitellulle kohdalle kotona. Tuoli, jolla oli kiehtova tarina kannettavanaan ja nyt se saa jatkoa. Odotan jo niitä pakkasiltoja, jolloin voi uppoutua tuoliin lukemaan takkatulen räiskyessä.

Tämä selkänojan kaari ja yläkoriste oli juuri ne ratkaisevat, joiden perusteella tuolia etsin.

Marokkolainen tarjotin ja kokoelma lasipulloja

Tänä kesänä löysin ihanan Zoco Homessa ihastelemani marokkolaisen ison tarjottimen. Se on halkaisijaltaan todella suuri ja täyttää helposti pienen pöydän. Alumiininen tarjotin antaa mahdollisuuden siihen, ettei kynttilät tarvitse erillistä alusta. Kynttilät voi laittaa sellaisenaan tarjottimelle palamaan. Sekaan kesän keräyssaldoa - erilaisia pikkupulloja. Kesän varrelta on kertynyt hienoja kirkkaita lasipulloja, joita ajattelin hyödyntää maljakoina. Kuviin mukaan tarttui kultapalloja.

Tarjottimella kynttilät, kukat, lasipullot ja kastanjat.

Luultavasti mielenkiintoisin pullo on lasinen Paulig. En tiennyt, että tämä on vanha etikkapullo, (Balmuirin takana oikealla).

- Mikä on sinun paras löytösi kesälomalta?

Joskus vanhat tekniikat ovat kuin uusia, kun ideoita vaan soveltaa tarpeen mukaan. Tätä saippuaideaa on toteutettu monella tapaa ja pitihän minunkin siitä oma versio päästä tekemään, kun hokasin, miten osuvaa kuvasaldoa jäi kesältä muistikortille. Kerron nyt lyhyesti, kuinka oma työni eteni ja huomaat, että tällä saa aikaiseksi varsin personoituja lahjoja. Kiinnostuitko? Kurkkaa loppuun asti!

Tarinan alkuun taas kuva valmiista toteutuksesta, jotta ensimmäinen kuva olisi mahdollisimman houkuttava.

Vaikka en kovin tarkkaan lopputulosta suunnitellut, olen siihen kuitenkin täysin tyytyväinen.

Tarvitset:

- Saippuapullot

- Sisälle laitettavat kuvat

- Sakset

- Laminointikoneen / laminointikalvoja

- Koristeita, jotka kestävät kosteutta

- Ostin omaan ideaani kaksi saippuapulloa, joissa saippuaneste oli sinistä, sillä sen oli tarkoitus kuvata vettä.
- Leikkasin valitsemani kuvat niin, että ympärille jäi kevyet reunat, jottei kuvista tulisi liian nyrsittyjä.

Näin syntyy edullisia lahjoja isovanhemmille tai vaikka päiväkodin tädeille

Tässä valitut uimahyppykuvat leikattuina - huomaa pienet reunat, jotka on jätetty tarkoituksella.

Varaston uumenista löytyi pussillinen erilaisia kynttilämansetteja. Yksi sitä, toinen tätä. Niistä ei juuri ollut muuhun kuin askarteluun ja erityisen sopivia osia käyttöön juuri nyt. Nyppisin niitä erilleen ja leikkasin pienempiin osiin.

Ujuttelin kynttilämansettien osia saippuapulloon sisään. Lehdet laskeutuivat hiljalleen pohjan suuntaan, mutta ns. viinirypäleet jäivät kellumaan pintaan. Tässä kohtaa saippuaneste näytti omaan silmään jokseenkin "merelliseltä" - Viinirypäleet muistuttivat hieman rakkolevää ja lehdetkin jotain merilevää.

Valittu kuva laminoitiin ja leikattiin reiluilla saumoilla irti arkista. Laminoimalla kuvasta tulee kosteutta kestävä.

Sitten vaan laminoidut kuvat ujutettiin saippuapulloon ja niin, että vihreät lehdet jää selän taakse, jotta kolmiulottein vaikutelma voimistuu. Kesäkuvan asento on hyvinkin samaa liikerataa, kuin veden alainenliikehdintä voisi olla.

Saippuapullosta on vedetty irti tarrat, joita oli molemmin puolin. Tarran jättämä tahmaisuus lähti oliiviiöljyä pintaan pyörittelemällä ja lopuksi tiskiaineella pesten.

Tältä näytti se kesällä räpsätty alkuperäinen kuva, josta idea liikkeelle lähti. Tässä hypätään kesähelteillä veteen ja asento ilmassa oli mitä parhain saippuapulloideaan.

Mitäs sanot, tuliko hyvä?

Aiotko tehdä oman version?

Ajattelin antaa näitä lahjoiksi ja erityisen sopivia ne ovat mm. isovanhemmille. Samalla tekniikalla syntyy kiva joulumuistamiset vaikka päiväkodin tädeille. Yhdelle pullolle ei tule paljon hintaa, (riippuu saippuasta), mutta sitäkin enemmän henkilökohtaista ajatusta antajasta saajalle.

P.S Tästähän voisi tehdä vaikka vaalenpunaiseen nesteeseen tytön, jonka kädessä on kukkakimppu ja nesteessä kelluisi erilaisia kukkia. Tai joku vihreä neste, josta saisi satumetsän...vain mielikuvitus on rajana.

Viime aikoina betoni on valahtanut saappaisiin, sitä on levitetty raparperinlehdille ja siinä on kastettu mummon virttyneet ja parhaat päivänsä nähneet pitsiliinat. Monen monta ideaa, kuinka rouhea betoni muovaa esineille uuden ilmeen ja käyttötarkoituksen.

Tällä kertaa oman testin kohteeksi pääsivät vanhat pehmolelut. Millainen lopputulos syntyy, kun pehmot upotetaan kuivabetoniin ja sivellään saneerauslaastilla?

Betonijengi koolla pihassa.

Leikkisää ilmettä pihaan ja puutarhaan

Autotallin kätköissä oli vanhoja pussinpohjia betonia ja saneerauslaastia, joita oli siirrelty paikasta toiseen ja ne alkoivat olla vähän tiellä. Päätin ottaa kaikki jämät käyttöön ja sekoitella niitä sopivasti. Uskoin niistä syntyvän sopivan lopputuloksen.

Betonin harmaan väri, selkeä linja ja pikkuripsaus japanilaisuutta on alkanut viehättää silmää, joten oli aika taas kokeilla, miten betoni muovautuu käsissä. Se on sellaista persoonallista ja uniikkia hommaa, jossa kaikista töistä tulee omannäköisiä. Aloittaessa ei voi olla varma, millainen lopputulos syntyy.

Koska betonitöiden tekeminen on melkoisen sotkuista hommaa on sitä hyvä toteuttaa ulkona. Pystytin oman betonipiknikin katoksen alle, suojaan sateelta ja auringolta.

En lähtenyt etsimään sen enempää mitään vinkkejä vaan huiskin menemään silkalla mutu-fiiliksellä.

Tässä muutama vanha nalle, jotka valikoituivat betonitöihin; pientä ja keskikokoista porukkaa.

Vanhat pussinpohjat tulee vihdoin käyttöön.

Näin betonityö etenee

1. Sekoita massa pussin kyljessä olevan ohjeen mukaan - huolellisesti joko kepillä tai kuten me teimme, porakoneeseen liitettävää betonivispilää apuna käyttäen. Seos pitää olla notkeaa ja sitä pitää olla riittävän paljon, jotta esine on helppo kastaa läpikotaisin.

2. Valitse töihin käytettävät nallet.

3. Upota nallet betonikiisseliin.

3. Nosta työt kuivumaan haluttuun asentoon.
(Minullakin oli käytössä yksi pupu, jonka korvat piti saada pystyyn, jotta ilmettä tulisi enemmän.)

4. Anna töiden kuivua rauhassa.

5. Toista käsittely tarpeen mukaan.
(Minä päädyin valelemaan pehmolelujen pintaan vielä kerroksen saneerauslaastia, koska toiveena oli erityisen kestävä lopputulos, sillä pehmojengi jää kuukausiksi ulos säiden armoille. Aika näyttää, oliko vaiheet oikeita ja kestävyys toivotunlainen.)

Sain työtä seuranneilta ehdotuksia, miten työstää kuivuneita nalleja;
- piirrä niille silmät
- maalaa ne

...mutta halusin jättää ne juuri sellaisiksi karheiksi ja käsittelemättömiksi. Ainoa, minkä halusin valmiiseen työhön liittää oli silkkiset rusetit kaulaan. Ne oli joten se bling! jota kaipasin.

Ilman suurempia suunnitelmia näistä tuli ihan itselle kelpot lopputulokset. Ja kyllä ne muullekin perheelle kelpasivat!

Jokainen "betonijengiläinen" sai eri värisen rusetin.

Pikkunallesta tuli hieman tönkkö, mutta ei haittaa.

Pupusta tuli mun oma suosikkini. Eikä vähiten siksi, että sain korvat todella jäämään pystyiksi tavalla, joka tuo ilmettä. Kädet yrittivät väkisin luiskahtaa kiinni kylkiin, joten jouduin kasteluvaiheessa irrottamaan ne asettelemalla pienet kannatuskivet kainaloihin.

Koska joka vuosi teen uusia somisteita pihaan kausiluonteisesti voin taas todeta; syksy on aloitettu!

Meidän pihan syksy ja joulu -teema tulee olemaan satumaa, jossa fantasia ja eläinhahmot saavat tilaa. Pian alkaa olla käsillä aika, jolloin kumoillaan kesäkukkaruukut, joten olen jo varmistanut, että ulos jää jotain uutta mukavaa. Päivät viilenee, mutta ideat sinkoilevat ja valmistuvat kaiken aikaa. Betonijengi on valmiin syksyyn!

Oletko sinä tehnyt betonitöitä ulos?

Mikä on paras vinkkisi betonitöihin?

Tässä, kun taas yrittää siivota paikkoja syyskuntoon, huomasin meillä olevan jemmoissa melkoisen monta eurolavaa. Siivousintoilu päällä sain idean kadottaa niistä tällä kertaa joka ainoan, tavalla tai toisella. Hävitysvimmaa auttoi jokin aika sitten Värikäs koti -Facebook-ryhmästä bongattu Marika K:n toteutus puurunkoisesta havupukista. Siitä tuli inspiraatio omaan versioon.

Päätin hyödyntää eurolavoja puukauriiden tekoon. Puukauriiden juurikin siksi, että mieheni nimesi nämä puueläimet kauriiksi. Ehkä se sopii, sillä näitä syntyy hetkessä / pienellä työllä useita ja toisaalta meidän lähisaari on niitä oikeita täynnä. Olkoon siis kauriita.

Musta kauris syntyy

Joskus on kiva tehdä työtä ihan summissa, ei suunnittele, ei juuri mittaa, eikä ihmettele. Se syntyy, mikä syntyy. Tässä kauriiden työmaassa toimintasuunnitelma eteni juuri näin. Olin bongannut somessa kuvia, joista sain sovellusidean eurolavoille. En halunnut ottaa mittaa, enkä miettiä, mikä on seuraava vaihe. Huiskin menemään tutulla mutu-fiiliksellä. Mitä siitä lopulta syntyi, olen tyytyväinen ja niin tuntui mieskin olevan, vaikken ihan innolla tähän projektiin saanutkaan häntä houkuteltua.

Se, mitä valmistui, näytti juuri sellaiselta, joka somistaa kivasti syys- ja talvipihaa.

Olen niin ylpeä näistä pukeista. Niistä tuli oikeastaan aika moderneja.

1. vaihe

Traijasin esiin kaikki siistit ja ei niin siistit eurolavat ja muutkin puulavaosat. Pähkäilin, että lavan niistä osista, joissa välissä on nuo tukipalikat tulisi hyvä keskikroppa kauriille. Laihoista laudoista syntyisi jalat ja ainoa eläimeen käytettävä uusi osa tulisi autotallista löytyneestä pätkästä kakkoskakkosta.

Tässä tontilta löytyneitä ensimmäisiä eurolavoja.

Otin sävyrin käyttöön ja aloin ns. summamutikassa katkoa tosta ja tosta.

Kumma, että vaiheet alkoivat hahmottua työn edetessä, vaikka selvää suunnitelmaa lopputuloksesta ei ollut.

Lavan tukipalikkakohdasta tuli hyvä kroppa ja yksi jalkaparikin on jo paikoillaan.

Koska eläin piti saada jonkinmoiseen haara-asentoon oli luonnikasta viistellä toisen laudan yläkulmasta pala pois, jotta riittävä haara-asento syntyy. Lautajalat kiinniteltiin pitkillä ruuveilla.

Tämä oli se vaihe, kun keksin tehdä kauriista "ruukun". Silloin piti saada vaan pohjalauta (selkään jo muodostuneelle ruukulle). Valitsin sopivan laudan (joka päästää vedet valumaan reunoilta) ja se kiinniteltiin alakautta ruuveilla.

Kun jalat oli paikoillaan piti saada aikaiseksi kaula ja pää. Koitin mielessäni jakaa löytynyttä kakkoskakkosta pienempiin pätkiin, jotta jokainen alustettu kauris saisi kaulan ja pään. Sitä pääteltiin noin silmämääräisesti.

Joo-o. Kyllä tuo pää on riittävä.

Tatta-daa perhe on valmis - isä, äiti ja poikanen. Nyt alkoi vaikuttaa siltä, että oli äärettömän hyvä, että varastossa oli eri kokoisia puulavoja. Eläimet ovat sopusuhtaisia.

2. vaihe

Kauriit olivat kasassa ja kaikki kiinnitykset riittävän hyvin, joten oli aika sanoa bye-bye raakalaudan pinnoille, joissa oli tahroja ja muuta sellaista epätasaista jälkeä. Jäljellä oli onneksi kylpytynnyrin mustaa väriä, joka sopi näille yllättäville kaurille väriksi. Se peitti kaikki lavoissa olleet vahvat tahrat sun muut ja kokonaisuus tuli tasaväriseksi.

3. vaihe

Kun kaikki työstövaiheet oli tehty, piti enää miettiä, millaisia kasveja laitetaan kauriiden selkään. Meiltä löytyi loistavia muovisia kukkia, jotka uskon kestävän myös pakkasia. Tällainen kukkakuorma selkään kertyi.

Kun tulee joulu, laitan joukkoon silkkisiä joulutähtiä. Sillä saadaan taas uutta pilkettä.

Tulkoon siis vaan syksy, pihastelu sen suuntaan on vallan mukavassa vauhdissa. Mitä mukavaista sitä seuraavaksi lähtisi värkkäämään...

- Mitäs pidät, oliko tämä hyvä tapa "kadottaa eurolavoja"?

Halusin tai en, syksy lähestyy puutarhaa. Ja mikäs siinä, vuodenaikojen vaihteluhan on rikkaus. Syksyllä tosin on ihan eri fiilis kuin keväällä. Keväällä on hirmuinen lataus ja syksyllä huomaa mm. sen, ettei jaksaisi kaikkea kastella kuten keväällä. Kesä on ollut paahteinen, kastelukannua ja kasteluletkua onkin käytetty ahkeraan. Syksy tuo helpommat kuviot. Näitä helppouksia esittää tänään silkkikukat. Tein iltapuhteena silkkikukkista seppeleen!

Kohti helppoa kukoistusta

Ajattelin testata, millainen seppele syntyy helpoista aineksista. Ja tässä se nyt on. Ihan ok.

Valmis seppele hevosenkenkäpallon päällä.

Helppo seppele

Tarvitset näitä:

- Silkkikukkia
- Palanen (silkkilehti) seinäpaneelia
- Seppelepohja, johon kukat sidotaan
- Rautalankaa
- Leikkurit

Ostin silkkikukat Ikeasta, kotoa löytyi jo vanhastaan muut tarvikkeet. Homma lähti etenemään sillä, että irrottelin silkkilehdet seinäpaneelista ja aloin kiinnittää niitä seppelepohjaan rautalangalla, jotta kovinkaan tuuli ei niitä lähde riepottelemaan pisin pihaa.

Tässä lähtöasetelma. Kaikki valmiina.

Ensin kiinnitin kukat.

Kun kukat olivat paikoillaan aloin täyttää välit lehdillä.

Pian alkaa pohja jäädä kukkien ja lehtien alle piiloon.

Seppele on muutamassa minuutissa valmis ja siirreltävissä, minne tarvitsee. Sopii maitotonkan päälle...

Miksei sopiva paikka voisi olla myös vanhan, ruosteisen lyhdyn sisällä.

...Tai voihan seppelettä kuskailla pitkin pihaa. Minne milloinkin.

Silkkikukat voivat näyttää lähes aidoilta muiden kukkien seurassa. Tämä voisi olla kaunis myös haustausmaalla. Ison hautalyhdyn "mansettina".

Yhdistelemällä silkkikukkia ja muovikukkia syntyy helppohoitoista kokonaisuutta, mutta omalla tavallaan kuitenkin näyttävää. (Muistathan myös edellisen postauksen mustista kauriista?)

Tässä sitä edetään kohti syksyä pienin askelin.

- Mikä on sinun helpoin vinkkisi kauniin syksyn tavoitteluun?

Kesä on saanut viherkasvin yllättäin rehottamaan. Se hoippuu kohti korkeuksia kuin mikäkin hujoppi. Ruukku on halkaisijaltaan kaponen ja vihreetä pökännyt jo 93 cm. Kasvilla alkoi olla jo meininki heittäytyä kohti jokaista ilmansuuntaa.

Huone on aina freesimpi, kun siellä on viherkasvi, mutta sojotteleva yksilö pilaa kaiken. Nyt oli aika keksiä jokin nopea pikajippo, jolla kukka saadaan kuriin. Tällä kertaa apu löytyi yllättävästä paikasta, mutta siitä tuli täysin käyttökelpoinen.

Valmis ratkaisu "tukka hyvin", kaikki hyvin.

Tällaiselta sojottelevalta ilmestykseltä näytti viherkasvi, jolle olisi ehkä pitänyt vaihtaa myös suurempi ruukku, mutta tyydyin nopeaan ratkaisuun ja kasvin tukemiseen. Äkkiä oli jotain tehtävä, sillä muutoin saattaisi pitkät lehdet jopa napsahdella poikki.

Loistava ensiapu löytyi kesämekon vyöstä. Se oli jo matkalla roskiin, mutta keksinkin napata sen tähän käyttöön. Ja jotta saadaan se piste i:n päälle, otin varastosta muutamia kristalleja somistamaan vyötä.

Mekon vyö on joustavaa trikoota, joten se ei kiristä eikä kurista kasvia, vaikka tiukka pötkö saattaa siltä näyttää. Narua vaan ristiin rastiin ja loppuun rusetti. Tälläpä saattaisi mennä jopa talven yli.

Ruukun pinta jäi ehkä liian "paljaaksi", kun lehdet sitoutuivat tiukkaan pötköön. Nyt pitänee mullan pinta viimeistellä kivillä, meriheinällä tai jollain muulla vastaavalla.

Hätäratkaisu on valmis - toimii! Ainakin seuraavaan mullanvaihtoon asti.

Syksy etenee, sateet yleistyvät ja vimma syyspihasteluun vaan lisääntyy. Kukkaruukkuja kumoillaan, minkä keretään ja hups! silkkikukkia alkaa ilmestyä lisää. Kaikki viritelmät käyttöön!

Kävin ostamassa sylillisen silkkikukkia - tein niistä ja vanhasta roikkuvasta telineestä pihasomisteen ulos.

Tuulessa tämä on erityisen siro. (Riipputuoli on laitettu pois ja teline on vapaa uusille ideoille).

Tästä homma lähti käyntiin.
- Valmiina työhön; roikkuva teline ja paljon silkkikukkia.

Napsin silkkikukkia pienempiin osiin.

Ja aloin pyöritellä rautalankaa silkkikukan ympärille ja sitten kukan kiinnitys koukkuihin rautalankaa pyörittäen.

Tämä ei ole pätkääkään sievistelevää hommaa. En osaa käyttää työhanskoja ja uskon, että ne muutoinkin jäisivät helposti lautalankaan kiinni ja homman eteneminen vaikeutuisi.

Toimintapani ei ole käsiystävällistä hommaa. Onneksi liiallinen herkkyys on aikoja sitten mennyt menojaan, eikä enää tunnu niin pahalta, kun terävä rautalanka piikittelee käsiä kuin neulatyynyä. Tarkemmin kun kuvaa katsoo, huomaa helposti, kuinka kädet ovat täynnä pieniä verisiä jälkiä.

Tässä sitä on kieputeltu kukkia koukkuihin yksi jos toinenkin.

Illan hämärissä koklasin, kuinka häkkyräni keskelle sopisi pieni lyhty. No, sopiiko, mitä olet mieltä?

Simsalabim! Kausivalot ovat syttyneet!

Eipä ole kauaa, kun somessa pyöri erilaisia kuvakkeita tekstillä "sata päivää jouluun!". Viimeistään se sai innostuksen pintaan. Oli syytä viritellä äkkiä kausivalot kuntoon ja sytyttää valot ensimmäistä kertaa. Tänä vuonna teemaksi on valikoitunut meidän perheen näköinen "satumaa".

Teema tarkoittaa vähintäänkin sitä, että uusia ideoita on kokeiltava ja tehtävä kivoja kokonaisuuksia. Joka vuosi se onkin tavoite, että aina keksitään uutta, vaikka vain vähäsen. Tavoiteltu ei ehkä ole täysin jouluinen, mutta fiilis puhkesi tekemisen lomassa - kuuntelin nimittäin ensimmäistä kertaa myös jouluradiota! Tästä se alkaa. Jouluttelu.

Kausivalojen kuningatar on valkoinen mallinukke

Kesällä bongasin verkosta myynti-ilmoituksen, jossa valkoinen mallinukke etsi uutta kotia. Koska hintakin oli varsin edullinen oli helppo hihkua; "meille!". Hain kiiltävän mallinuken polkypyörällä poikani kanssa ja takuulla kuljetus herätti ihmisissä ihmetystä, millaisia kuormia polkupyörällä oikein kuskataan. Ne onkin niitä rajoitteita ihmisen mielessä, mikä on mahdotonta ja mikä ei. Hyvän löydön kohdalla mahdoton muuttuu suureksi mahdollisuudeksi. Eikä onnen määrää pysty mittaamaan. Tämä oli juuri sitä.

Tänä syksynä silkkikukat ovat puhjenneet pihalla kukkaan kimppu toisensa jälkeen ja jälleen oli kuorma uusia kukkia sylissä. Lisänä ihanaa mattaisen tuntuista, mustaa päällystettyä rautalankaa (1,4 mm / 60 m:n rulla - 5,50 e) sekä mustaa kuuskulmaverkkoa (100 cm / 10 m / 25 mm silmä / 0,7 mm lanka - rulla 21,50 e). Tähän toteutukseen ei paljoa materiaaleja tarvitse.

Kaikki eivät ymmärrä mallinukkeja ollenkaan, mutta monet kehuvat niitä lopulta sisustuksissa aika mielenkiintoisiksi ja kauniiksi, vaikkeivät itse koskaan niitä tulisikaan hankkineeksi.

Tässä se nyt on meidän kausimallinukke valmiissa hameessaan. Asiat rakentuvat pikkuhiljaa ja tunnelma nousee jokaisesta uudesta toteutuksesta.

Mallinuken hame on meidän perheen suosikki. Siitä tuli juuri sellainen, miten suunnitelmat mielessä piirtyivät. Iso lyhty antaa sopivaa lisäloistoa.

Työn vaiheet:

- Terassilla valmiina tarvittavat materiaalit; silkkikukat, verkko ja rautalanka.

- Leikkasin verkosta reilun palan (mikä silmään riittävältä näytti). Verkon leveys 100 cm riitti hyvin mekon mittaan eli sitä ei tarvinnut jatkaa millään lisäpaloilla. En nimittäin halunnut saumaa pituuteen, enkä myöskään maahan asti ulottuvaa mekkoa.

- Harsin rautalangan avulla palasta ns. O-lenkin.

- Kun puuhaillessa pakkasi hieman tuulemaan, piti nukke sitoa väliaikaisesti nippusiteillä aitaan.

- Irrotin mallinukelta kädet ja vedin pään yli verkkolenkin nuken ylle. Oli aika muotoilla siitä muhkea prinsessamekko ja kiristää se rautalangalla vyötäröltä tiukkaan sekä tehdä nuken tukikiinnityksiä aitaan, jotta se pysyy pystyssä kovassakin myrskyssä.

- Alkoi silkkikukkien kiinnitys ohuella rautalangalla verkkoon.

- Kun kaikki kukat olivat paikoillaan, oli vuorossa valonauhan kiinnitys. Vetelin sitä verkkoon kiinni zikzak-kuviota myötäillen. Pientä näpertelyä, jossa aikaa kuluu, mutta lopputulos näkyi jo silmissä. Vielä piti odottaa, että ilta hämärtyy ja voin sytyttää valot. Hämäryydessä kaikki alkaa näyttää huomattavasti tunnelmallisemmalta.

P.S ja etualalla komeilevat nuo tovi sitten tehdyt puukauriit.

Lumous ei haihdu

Mitä pimeämmäksi ilta tulee, sitä enemmän pyörin uusimman teokseni ympärillä. Se miellyttää omaa silmää ihan joka kuvakulmasta. Ilmassa on selvästi pieniä onnistumisen ja suuren riemun kiljahduksia.

Tämä on silkkaa prinsessasatua. Miten sitä ihmismieleen vaikuttaakaan valot, värit ja linjat.

- Näin lopuksi kysynkin sinun mielipidettäsi meidän kausivaloista. Miellyttääkö vai kauhistuttaako mallinukke sinua?

Syksy on ihanaa sisustamisen aikaa. Helteet ovat menneet ja on aika vetäytyä sisätiloihin, ainakin hetkeksi. Keltainen kahvipannu -blogin Pauliina herätti meidät sisustuksesta kiinnostuneet bloggaajat pohtimaan, mitä meille merkitsee ekologinen sisustaminen. Sanat ovat kovasti monien huulilla tänä päivänä, mutta mitä se sitten oikeasti merkitsee itse kullekin.

Sisustusintoilu on helposti miellettävissä vahvasti trendien perässä juoksemiseksi. Varmasti se sitä osittain onkin. En kuitenkaan ole suoranainen edelläkävijä, vaikka tutustun uteliaana uusiin juttuihin. Eikä muoti ole tärkeintä vaan kokonaisuus, jossa viihtyy. Aivan kuten pukeutumisessakin, olisi liian raskas ajatusmalli olla aina muodikas.

Minulle sisustaminen on oma juttu, jossa teen asioita juuri, kuten haluan. Ja se tarkoittaa vanhan kunnioitusta ja diy-jäljen arvostusta. Pidän oikeita valintoja merkityksellisinä.

Kauan sitten tehty tuunaus, joka on edelleen suosikki ja hyvässä iskussa - vanha työkalulaatikko putsattiin ja maalattiin valkoiseksi. Jalkojen sijaan se sai alleen pyörät, jotka on sahattu suoraan vanhoista lastenvaunuista.

Pieni seinäkaappi on syntynyt DIY-huonekaluna vanhasta viinipullolaatikosta, saranoista, vanerilevystä ja vetimestä.

Seinälampetti koostuu pyörästä, jonka runkoon on kätketty johto ja pieni lamppu "etulampuksi".

Pieni sivupöytä lähti työn alle enon vanhasta jalkalampun jalasta, johon mies teki pöytälevyn.

En ole järin painottunut, johonkin tiettyyn tyyliin vaan rakastan sisustamisessa hyvinkin erilaisia elementtejä. Ehkä kuvaavin palaute siitä tuli kummipojalta. Hän on tovi sitten saanut ajokortin ja poikkesi kummeja moikkaamaan ensimmäistä kertaa itse autoa ajaen. Istuimme pihalla ja kummipoika katseli hymyillen ympärilleen (meillä sisustellaan yhtälailla ulkotilaa kuin sisälläkin);

- Teillä on taiteellinen piha. Täällä on vähän niinkun kaikkia tyylejä sekoitettu.

Se oli mukava palaute nuorelta ihmiseltä. Ja näinhän se on, iloinen sekamelska, jota kuitenkin hallitaan.

TULEEKO OSTOSKRAPULA UUSIA HANKINTOJA TEHDESSÄ?

Täytyy tunnustaa, etten yleisesti ottaen osta niin, että ostoskrapula olisi tuttavani. Nykyään tavaraa vaan on kaikkialla niin paljon, että vaatii kyllä tarkkuutta, ettei sorru lipsahduksiin, liian halpoihin hintoihin tai vain muuten loukkuihin, joissa ostaa yli ja ohi tarpeen. Helposti juuri tarpeetonta tavaraa voi siunaantua kotiin nopeasti liikaa. Kamppailen arjen valinnoissa.

Omassa ostoskäyttäytymisessä on onneksi malttia matkassa ja mitään shoppailureissuja ja tavaranhankintaa ei tehdä vain huvin vuoksi. Kyllä selkeän puoleinen suunnitelma ja tarve kulkee taustalla. Mielessä pyörii jatkuvasti kirjoittamaton lista asioita, joista olen kiinnostunut ja ostan, kun oikea tulee vastaan. Joitain joutuu odottamaan kauan ja joku tulee eteen nopeasti.

KUINKA SUURI HIILIJALANJÄLKI JÄÄ OSTOKSISTANI?

Totuuden nimissä olen alkanut miettiä entistä enemmän, millainen hiilijalanjälki omasta ja perheen käytöksestä jää. Se vaatii pohdintaa ja kaikki päätöksenteko ei olekaan niin helppoa.

Muistan hyvin, kuinka olen esim. kauan nauttinut sisustuksessa, sisällä ja ulkona, fleecen kosketuksesta; Viileinä kesäiltoina terassilla, pakkasella grillin äärellä ja syksyn iltoina kietoutuneena sohvan nurkkaan. Se sisustuksen suloinen piste i:n päällä, onkin tehnyt vaikeaksi kohdata sanaa mikromuovi. Siitä on tullut kuin sana, jonka riskeistä vilisee ikäviä mielikuvia ja johon on syytä suhtautua vakavuudella.

- Mikä korvaa fleecepeiton?

Uskon, että tiedoissani on vahvasti puutteita, mutta koitan etsiä tietoa ja oppia uutta käyttäytymistä kulutuksen suhteen. Vältän mieluusti bulkkimaista hankintaa.

Ostamme kotiin esimerkiksi sohvan kestämään vuosikausia. Malli, väri ja materiaali ovat äärimmäisen tarkan pohdinnan alla ennenkuin ostopäätös tehdään. Huonekaluista pidetään hyvää huolta, mutta kuluuhan nekin vuosien saatossa.

Summaten - ekologinen sisustus on ympäristön huomioimista kaikissa arkisissa valinnoissa.

Kun ostan valmiita tuotteita, on kiinnostus kasvanut entisestään, missä tuote on valmistettu, millaisissa oloissa se on tehty ja mistä se on valmistettu.

VINKIT EKOLOGISEMPAAN SISUSTAMISEEN

Korjaa - ehosta - tuunaa

Koska rakastan tee se itse -prokkiksia voin tässäkin kohtaa helposti liputtaa sen puolesta. Kaikkea ei tarvitse ostaa uutena. Ekologisena sisustajana käyn aina läpi mahdollisuudet; myllään varastot, vanhat huonekalut, esineet ja osat, joista voi syntyä juuri se, mitä milloinkin kaivataan. Haluan testata, miten keksin uusia ideoita ja kädentaitoja on aina hyvä kehittää. Pienillä kikoilla, suunnittelulla ja onnistuneella toteutuksella voi syntyä todellisia sisustusaarteita.

Kestorakkauteni kaapelikelasta tehty sydän ja mallinukesta viritelty jalkalamppu.

Kynttilänjaloiksi voi näin joulun lähestyessä koota kuppeja ja asetteja. Ne saa pitävästi yhteen epoksilla. Näitä on roikoteltu, siirrelty ja käsitelty kovallakin otteella. Kestää.

Lisää kaappeja viinipullojen laatikoista.

Kätevä tuoli vanhasta baarijakkaran jalasta ja traktorin istuimesta.

Helppoa pihasisustusta; Mallinukesta rakentui pihaan kausivalot ja kertyneet eurolavat taittuivat puukauriiksi.

Kirpputori - kierrätyskeskus - huutokauppa

Jos kaikki omat varastot on käyty läpi, niin todellisia aarreaittoja edustaa paikat, joista löytyy vanhaa ja käytettyä tavaraa. Vanha ja uusi, itse tehty ja ostettu - aina on mahdollisuus suuriin ihastuksiin.

Uutta elämää vanhalle rokokoo-tuolille.

Tarpeettomat kirjat voi muokata kukkapurkeiksi.

Metsäpolulla vastaan tuli läjä oksia, jotka otin mukaan ja puutarhassa niistä tuli kuin jännästi "liekehtivät kanelitangot" buddha-patsaan rinnalle.

Etsi - löydä - toteuta

Monet kauniit sisustukselliset asiat voivat olla lähempänä kuin uskotkaan. Kivet, kävyt, oksat, sammaleet...et välttämättä tarvitse kaikkea ostettuna, sillä luonto tarjoaa hienoja mahdollisuuksia. Unohtamatta kuljetuksen ja pakkaamisen jäljiltä jäänyttä tavaraa. Usein vaan yksinkertaisesti on niin, että on olemassa toinen mahdollisuus.

Yksinkertaisista elementeistä seinäkoristeita.

Vaihda - kierrätä - lainaa

Tuttujen kanssa on hauska harrastaa tavaroiden vaihtoa ja lainaamista. Kun johonkin kyllästyy, se voikin olla toiselle suuri tykästyksen kohde. Voidaan sopia myös lainasta, jolloin tavara aikanaan palautuu alkuperäisomistajalle.

Kierrätys on omiaan ruokkimaan muuttuvia ihastuksia. Kierrättämällä saa edullisesti vaihtelua, eikä tavara päädy automaattisesti kaatopaikalle. Välillä on ikävä katsoa roskisten vierellä lojuvia sohvia, nojatuoleja ja muita huonekaluja.

Kiitos omakotitalo!

Ekologisen sisustamisen kohdalla on luontevaa lausua kiitokset omakotitalolle. Se on asumismuoto, joka antaa paljon virikkeitä. OKT-asuminen tarjoaa mahdollisuuden rakennella itse ja tutkia ympäristöä eri silmin. Aika ei koskaan tule pitkäksi, sillä on jo kauan sitten voinut sanoa hyvästit lauseelle; "ei ole mitään tekemistä."

Kesävinkkejä! 300 Marilyn Monroen omistamaa tavaraa esillä Tampereella

Kesävinkkejä! Syömässä kissojen kanssa

Kesävinkkejä! Tallipiha lumosi minut täysin

Nyt auttaa jäiset puukengät...vai auttaako?

Kesävinkkejä! Vierailu Mathildedalin satumaassa

Muistathan sydänomenat?

Mitkä taulut jäivät asuntomessuilta mieleen?

Hellepäivän ennätys: Seitsemän taloa maalattu!

Vanhan ja uuden mielenkiintoisia kerrostumia

Jotain täysin uutta, yksi todella vanha, mutta kuinka vanha?

1 = Ykköne

Muutama poiminta kesälomalta - miksi juuri nämä olivat niin ihanat löydöt!

Helppo DIY-lahja

Betoninallejengi valtasi pihan!

Ideoita eurolavoista - puukauriit

Kestävä seppele

Hätäratkaisu - kukkatuki :)

Silkkikukat heiluu hauskasti tuulessa

On aika sytyttää kausivalot!

Mitä merkitsee ekologinen sisustaminen?